Vihreiden puoluevaltuusto ja eduskuntaryhmä ratkaisivat äänin 23 - 16, ettei puolueen kannata jatkaa neuvotteluja osallistumisesta hallitukseen, jonka pohjana on kokoomus, keskusta, RKP ja vihreät. Puolue katsoo, ettei sillä ole edellytyksiä vaalituloksen pohjalta ajaa näkemyksiään porvarihallituksessa.
Puheenjohtaja Anni Sinnemäki ja eduskuntaryhmän johtaja Ville Niinistö sekä tiettävästi yhdeksän puolueen kymmenestä kansanedustajasta olivat valmiita jatkamaan neuvotteluja. Enemmistö kokoukseen osallistujista oli kuitenkin toista mieltä.
Ville Niinistö sanoi, että kritiikki porvariyhteistyötä kohtaan oli kokouksessa niin voimakasta, ettei edes vähäinen enemmistö neuvottelujen jatkamisen puolesta olisi tuonut oikeutusta jatkaa keskusteluja. Kokous kesti nelisen tuntia.
Hallituksen muodostaja Jyrki Katainen (kok.) oli esittänyt hallitusta, jonka muodostaisivat kokoomus, keskusta, vihreät, RKP ja kristilliset.
Vihreiden kokous ei ottanut kantaa hallituksenmuodostajan mahdolliseen vaihtamiseen.
Kaikkien eduskuntaryhmien johto kokoontuu huomenna pohtimaan hallitustilannetta ja Jyrki Kataisen mahdollisuuksia jatkaa hallituksen muodostajana.