Hallitukseen ei olla ihan oikopäätä ryntäämässä. Lapissa Keskusta edellyttää, että sen rinnalla myös perussuomalaiset ryhtyvät hallitusvastuun kantajiksi.
Seurujärvi pitää mahdollisena sitäkin, että Kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen epäonnistuu hallitusneuvotteluissa toisenkin kerran. Ensimmäisellä yrittämällä Vasemmistoliitto ja SDP lähtivät ulos Kataisen pöydästä.
- Jos hän epäonnistuu taas, niin se olisi jo varsin historiallista Suomessa, Seurujärvi sanoo.
Hänen mukaansa Keskustalle on ehdottoman tärkeää se, mille pohjalle hallitusta muodostetaan. Mitkään yksittäiset asiat eivät Seurujärven mielestä mene sen edelle tai ratkaise.
Seurujärvi kiistää, että hallitushaluillaan Keskusta pyrkisi kiillottamaan eduskuntavaaleissa ryvettynyttä kilpeään.
- Siitä ei todella ole kysymys, mutta jonkunhan tämän maan asioista on huolehdittava.
Jos Kokoomus luopuu hallitustunnustelijan paikasta, niin Seurujärvi näkee uutena yrittäjänä SDP:n.
- Niin tai näin, mutta maahan on muodostettava selvä enemmistöhallitus. Vihreitä emme kumppaniksi halua, kristillisdemokraatit kelpaavat kyllä, hän lausahtaa.