Sekä keskusta että perussuomalaiset korostavat, että hallitustunnustelija Jyrki Kataisella (kok.) on enää vähän aikaa saada hallitusrunko kasaan.

Keskusta pohjusti viikonvaihteessa hallitusneuvotteluihin lähtöään jäsenkyselyllä, jonka tuloksista ei ole kuitenkaan vielä tietoa. Keskustan puoluejohtoa hallitusneuvottelut joka tapauksessa houkuttavat. Laaninen kertoo puolueensa viestittäneen Kataiselle, että myös perussuomalaiset on otettava mukaan hallitukseen.

- Toivon, että nyt käytettäisiin kaikki poliittinen luovuus sen selvittämiseen, millä ehdoilla perussuomalaiset voisivat tulla mukaan hallitukseen, Laaninen sanoo YLE Uutisten haastattelussa.

Keskustaa ovat kosiskelleet kumppaniksi myös nyt Kataisen tunnusteluista pois jääneet sosiaalidemokraatit.

- Yhteyksiä on ollut päivittäin, joka suuntaan ja monella tasolla, puoluesihteeri Laaninen vahvistaa.

Laanisen mukaan hallitustunnustelija Jyrki Kataisella on nyt viimeinen tilaisuus onnistua hallituksen muodostamisessa.

- Katainen saa tehdä vielä yhden yrityksen, mutta siinä pitää onnistua, Laaninen linjaa.

Soini: Taustakeskustelut vakavat

Perussuomalaisten puheenjohtaja Timo Soini ei omalta puoleltaan nostanut hallitusyhteistyötä keskustan kanssa yhtä tärkeäksi asiaksi kuin Laaninen perussuomalaisten mukaanottoa. Soinin mukaan perussuomalaisten lähdöstä hallitusneuvotteluihin on silti käyty tosissaan keskusteluja.

- Kyllä nyt taustakeskustelut ovat vakavat. En minä tällaisia kesäpäiviä piruuttani mihinkään projektiin tuhlaa, Soini toteaa YLE Uutisille.

Soini pitää edelleen kiinni siitä, etteivät perussuomalaiset ja vihreät mahdu samaan hallitukseen.

Hallitusneuvottelut kariutuivat viime keskiviikkona, kun SDP ja vasemmistoliitto jättivät Kataisen johdolla 13 päivää jatkuneet neuvottelut. Vaalien suurimman puolueen kokoomuksen ja vasemmistopuolueiden kiista kärjistyi ennen kaikkea talouslinjauksiin.

Katainen kertoi neuvottelujen kariutumisen jälkeen perjantaina olleensa yhteydessä keskustaan ja perussuomalaisiin hallituksen muodostamiseksi. Eduskuntaryhmien puheenjohtajien on määrä pohtia ensi tiistaina, miten hallitusneuvottelujen umpikujasta päästään eteenpäin.