Kääriäisen mukaan neuvottelijajoukko on kasvanut moninkertaiseksi ajoista, jolloin hän osallistui hallituksen muodostamiseen keskustan puoluesihteerinä. Hän sanoo, että tuolloin hallituksen muodostamisesta vastuun kantoi pieni joukko puolueiden johtohenkilöitä, kun nykyisiin hallitusneuvotteluihin osallistu jopa 200 henkilöä.
- Niillä kerroilla, missä olin mukana, alkuperäinen suunnitelma piti ja hallitukseen kaavaillut puolueet olivat mukana loppuun asti, Kääriäinen muistelee.
Kääriäinen pitää ongelmallisena etenkin vastuun jakautumista liian suurelle joukolle. Kääriäinen sanoo, että kyseessä on suuri muutos. Hänen mukaansa tulosten saamiseksi neuvottelulla on oltava selkeä johto, jonka on pystyttävä voimakkaasti ohjaamaan neuvotteluja.
- Tämä ei kuitenkaan ole Jyrki Kataisen virhe, vaan käytäntö on ollut jo muutamissa vaaleissa. Uskoisin, että oppia on nyt saatu. Hallitus voi lopulta syntyä vain luottamuksen perusteella.
Vaihtoehdot vähissä
Kääriäinen myöntää, että tilanne on kokonaan uusi. Hän ei osaa arvioida, että ovatko ovet hallitukseen nyt keskustan osalta auki. Aiempi kanta on ollut se, että keskustan paikka on oppositiossa, ja sen muuttaminen toiseksi vaatii Kääriäisen mukaan erittäin vahvat perusteet. Vaihtoehdot ovat käymässä yllättävän vähiin.
- Minä pidän hyvänä sitä, että ensi tiistaina eduskuntaryhmien puheenjohtajat katsovat tilannetta lähtöruudusta. Vaalitulosta täytyy kunnioittaa, se on hyvä perussääntö, Kääriäinen korostaa.
Keskustan kenttäväki on keskiviikkoillan jälkeen ollut varsin tiheään yhteydessä puheenjohtajistoon. Palaute on ollut kaksijakoista, joten siitä on Kääriäisen mukaan vaikea saada suuntaviivoja keskustan jatkon suhteen.