Päivi Räsänen arvioi kokoomuksella ja SDP:llä olevan yhteensovittamattomat käsitykset valtiontaloudesta. Hän sanoo, että Jyrki Kataisen kuuden puolueen hallitusneuvotteluissa neuvotteluilmapiiri oli hyvä ja arvostava, mutta tilanne kärjistyi erimielisyyksiin valtiontalouden tasapainottamisen keinoista.

Kristillisdemokraattien puheenjohtaja Päivi Räsänen mukaan kokoomuksen Jyrki Kataisella on aikaa tiistaihin asti muodostaa maahan enemmistöhallitus.

- No tässä varmasti käydään keskusteluja eri puolueiden välillä. Eli Mari Kiviniemihän eilen julkisesti kertoi, että hän on yhteydessä eri puolueiden johtajiin. Hän on ollut myös minuun yhteydessä, jossa hän on halunnut tilannetta kartoittaa.

- Sitten maanantaina puolueiden eduskuntaryhmät kokoontuvat ja pohtivat tilannetta. Ja tiistaina on sitten eduskuntaryhmien yhteinen kokous. Ajattelen, että on erinomaisen tärkeää, että maalle saadaan enemmistöhallitus, sanoo Päivi Räsänen.