- Ei neuvottelujen kariutuminen täytenä yllätyksenä tullut. Kun kaksi viikkoa on lohta loimutettu eikä tunnu valmista tulevan, niin jossain vaiheessa se lopetetaan, Soini kommentoi YLE Uutisille.

Soini kertoo hieman hämmästyneensä, että Portugalin tukipakettia yhdessä sorvanneet kokoomus ja SDP lopulta lähtivät eri teille.

- Se, että kuuden porukka ei kestänyt loppuun saakka, ei ollut niin iso yllätys. Kokoomus - SDP-akselin poikkeaminen jossain määrin oli, koska Portugali-pakettia tuuleteltiin suurena voittona. Se oli nyt sitten täydellinen tussahdus.

Perussuomalaiset eivät joustaisi kynnyskysymyksistään uusissakaan hallitustunnusteluissa.

- Kyllä kierros voidaan käydä, mutta Suomen EU-politiikan suunnan on muututtava. Se asia ja ehto on ennallaan. Tällaisessa rahan talikoinnissa Suomi ei voi olla mukana, Soini kertoo.

Perussuomalaisten ehtoja Soini tarkentaa seuraavasti:

- Suomi ei osallistu pysyvään mekanismiin, jossa pistetään pysyväksi tämä toimimaton tukipolitiikka. Emmekä enää euroakaan lähetä näihin etelän hulivilimaihin. Tässä on laki ja profeetat. Jos Suomen linja muuttuu, niin muusta voidaan keskustella.

Soinin mukaan on ohjelmakysymys, mitä muita puolueita voisi tulla samaan hallitukseen perussuomalaisten kanssa. Vain vihreät ei kelpaa hallituskumppaniksi perussuomalaisille, Soini sanoo.

- Kaikkien muiden kanssa voidaan keskustella. Vihreiden arvomaailma on niin kaukana meistä, että sellaista poliittista kuperkeikkaa ei pystytä tekemään, että oltaisiin samassa hallituksessa.