Enemmistöhallitus näkee valon pihtisynnytyksenä, kun hetki joskus lyö. Jyrki Kataisen urakkaan uppoaa viikkoja enemmän kuin aavistettiin. Demokratiamme toimivuus on muuttunut. Sameus ja arvaamattomuus ovat sivuuttaneet selväpiirteisyyden.

Kuusi puoluetta sorvaavat ohjelmaa, joka tyydyttäisi siedettävästi. Säätytalo tulvii skismaa. Kestävyysvajeesta kinastellaan. Tämä vaikuttaa valtion tulojen lisäämisen ja leikkaamisten tarpeeseen. Jopa ulkopolitiikasta on oteltu.

Ulkoministeri Alexander Stubbin erityisavustajan Jori Arvosen muistetaan ”luvanneen” Yhdysvalloille Suomen Naton jäseneksi heti kun kokoomus astuu valtaan. Puheenjohtaja Katainen torjui ajatuksen vaaleja ennen. Tihkutietojen mukaan Stubb on pyrkinyt rutakasti edistämään Naton jäsenyyttä. Hanke lienee tyssännyt. Kansan suuri enemmistö vierastaa ideaa.

Stubb ärsyttää muita puolueita. Eipä Suomessa liene aiemmin hölkkäillyt niin kaikkitietäväistä ja alinomaisilla kierroksilla hyrräävää ulkoministeriä kuin Stubb. Kansallisen edun mukaista on toivoa ulkoministerin vaihtuvan, sillä neljän seuraavan vuoden aikana saattaa hyvinkin ilmetä hankalia turvallisuuspoliittisia ongelmia. Niissä tarvitaan viileyttä ja malttavaisuutta.Stubbin komeaan äänimäärään on turha vedota. Ulkopolitiikka on vakava asia. Sitä paitsi myös perussuomalaiset saavuttivat maanlaajuisesti mahtavan saaliin.

Etujärjestöt ponnistelevat tahtonsa toteutumiseksi hallitusohjelmassa. Mykistyttävää oli kuulla Ylen television ajankohtaisohjelmassa, kuinka muutaman miljoona euroa ansaitseva eliitin kellokas kummeksui, miksi köyhyys ja sen torjunta ovat kimmonneet Suomessa näin voimakkaasti esiin. Tämä vaarantaa kuulemma kilpailukyvyn.

Eliitti on etääntynyt arjesta. Se kourii taskuihinsa etuja ja unohtaa satojen tuhansien ihmisten päivittäisen hädän. Näin siivitetään luokka- ja sääty-yhteiskunta uuteen kukoistukseen ja varmistetaan perussuomalaisten alinomainen vahvistuminen.

Valtio joutuu kiristämään verotusta. Pelkillä menojen karsinnalla ei selvitä. Karsimiset purevat kipeimmin heitä, jotka tarvitsevat tukea eivätkä elon vaikeuttamista. Luontevaa on ajatella pääomatulojen verotuksen tiukentuvan. Mahdoton on ymmärtää filosofiaa, jossa tasavallan vauraimpia ihmisiä verotetaan lievimmin.

Yritysten tuissa piisaa hiottavaa. Hyvässä tarkoituksessa on luotu viidakko, jota ei hallitse kukaan. Sääntöjen olisi oltava mahdollisimman samat jokaiselle. Elinkeinoelämä elää menneisyydessä, kun se teilaa itseensä ehkä kohdistuvat uudistukset.

Jopa lehtien kustantajat lukeutuvat takertujiin. He ovat tottuneet etuoikeuteen, jossa tilausmaksuista ei peritä edes pientä arvonlisäveroa, vaikka jokapäiväisestä leivästä se kuuluu maksaa. Samaan aikaan suuret kustantajayhtiöt jakelevat muhkeita osinkoja omistajilleen.

Lehtien tilaaminen ja lukeminen eivät kaadu, jos arvonlisäverotus ulotetaan tilausmaksuihin. Markkinasieluisa lehdistö on rummuttanut tukien perkuuta. Kun operaatio uhkaa hivenen raapaista lehdistöä, seurasi koko sivun mainosisku. Poliitikot ovat heikkoja, jos he tällaiseen alistuvat.

Tampereen Yliopiston kuvajournalismi toi 650 000 euron lahjoituksen

Helsingin Sanomain säätiö on kartuttanut Tampereen yliopiston peruspääomaa 650 000 eurolla.

Tampereella on maamme ainoa kuvajournalismin yliopistollinen koulutus. Lahjoituksen taustalla päilyy tämä tosiasia.

Selvitysmies tutkasi vuosia sitten kuvajournalismin opetuksen ja tutkimuksen sijoitusta Tampereelle tai Jyväskylään. Ensiksi mainittu kiinnostui, Jyväskylä nihkeili. Nyt korjataan satoa.

Julkaisuvoimia keskitetään

Kilpailussa hävinneet sanomalehdet ovat kokeneet kovia. Niitä on kuopattu tai ilmestymispäiviä ja -muotoja on harvennettu. Valtion avulla osa niistä on kitkutellut tähän päivään.

Joensuulainen lähes satavuotias keskustan Karjalan Maa lopetti juuri elonsa. Keskustan pää-äänenkannattaja Suomenmaa karsii väkeä. Vasemmistoliiton Kansan Uutiset on keskittynyt verkkoon siten kuin on tehnyt kokoomuksen pää-äänenkannattaja Nykypäivä. Sosiaalidemokraatit laittanevat painopisteen Uutispäivä Demariin ja luopunevat maakunnissa ilmestyvistä pienjulkaisuista.

Kansanvallan keskustelua ruokkivaa on turvata aatesuuntien sanan kuuluminen niiden haluamalla tavalla. Ykkösjulkaisut välittävät kaikkien puolueiden näkemyksiä, mutta historialliset juonteet erottuvat sivuilla. Ne ovat riippumattomia ja jonkin verran sitoutumattomia, mutta puolueettomiksi niitä ei sentään siedä kutsua.

Valtio ei syydä pohjattomaan kaivoon rahaa. Kokoomuksen malli kiehtoo. Sillä ovat limittäiset Verkkouutiset ja viikottainen painettu Nykypäivä. Jälki on laadukas, taloudellisesti mielekäs. Keskustan ja sosiaalidemokraattien kannattaa siirtyä samaan. Elettävä on tarpeiden mukaisesti.

Ykkössanomalehdet tarjonnevat puolueliitteiden julkaisua maksullisina. Niiden sisällön määrittäisi ostaja. Ihmisiä tavoitettaisiin runsaammin kuin suppeat levikit suovat.