Vihreiden mukaan vaalilaista on nyt päästy alustavaan sopuun.

- Vaalilaista on alustava yhteisymmärrys, totesi lyhyesti Säätytalon neuvotteluista poistunut vihreiden puheenjohtaja Anni Sinnemäki.

Kiista vaalilain kohtalosta jumitti hallitusneuvotteluja loppuviikon ajan.

Väistyvä hallitus teki vaalilain, joka on nyt lepäämässä eli odottamassa lopullista hyväksyntäänsä uudessa eduskunnassa.

SDP on vastustanut vaalilain muutosta ja saanut siinä tukea kokoomukselta. Vihreät ovat puolustaneet vaalilakia, joten neuvotteluissa on yritetty löytää sopu kokoomuksen, SDP:n ja vihreiden kesken.

Hallitusneuvotteluiden eräänlaisena henkisenä takarajana on pidetty ensi viikon tiistaita.

Hallitusneuvottelulähde: Ryhmille annettu talousraameja

Hallitusneuvotteluihin osallistuvan lähteen mukaan neuvotteluryhmille on annettu taloudellisia raameja niiden työn edistämiseksi. Lähde arvelee YLE Uutisille, että hallitusneuvottelujen talouspaketti saadaan kokonaisuutena valmiiksi maanantaina tai tiistaina.

Osa neuvotteluryhmistä on pitänyt tänään lauantaina välipäivää ja odottanut tuloksia talousryhmästä voidakseen jatkaa työtään.

Lähteen mukaan talousneuvotteluja on vaikeuttanut se, että samanaikaisesti on pitänyt sopia budjettivarojen uudelleenkohdistamisista ja uusista leikkauskohteista.