Joutsenlahti ei halua ottaa kantaa siihen, miten Ulvilan murhatutkimuksia jatketaan jos ja kun Anneli Auer saa vapauttavan tuomion hovioikeudesta.

Apulaisvaltakunnansyyttäjän kritiikin tutkinnan alkuvaiheen virheistä hän ottaa varsin nöyrästi vastaan.

- Kyllä se kritiikki osittain ihan aiheellista on. Itse tulin tutkimuksiin mukaan vasta murhayötä seuranneena iltapäivänä. Totta kai siinä oli näin jälkikäteen ajateltuna paljonkin asioita, jotka olisi pitänyt tehdä huolellisemmin ja paremmin.

Joutsenlahti perustelee kantaansa Auerin syyttömyydestä monien asioiden summana.

- Tapauksessa on lukuisia todisteita, joita kokonaisuutena tarkasteltuna syntyy se päätelmä, ettei Auer voi olla syyllinen. Olen mielestäni pystynyt myös asiat perustelemaan oikeudessa. Onhan se vaatinut rohkeutta olla virallisen linjan kanssa eri mieltä, mutta omatunnon kanssa olisi tullut pahoja vaikeuksia, jos näin en olisi tehnyt.

Saadaanko syyllistä koskaan selville?

- Minulla on jotenkin sellainen tuntuma, että tapaus vielä ratkeaa, sanoo rikoskomisario Juha Joutsenlahti.