Katainen piti perinteisen kello viiden tiedotustilaisuudensa jälleen torstaina Säätytalolla. Hän sanoi, että työ etenee hyvin eikä jumiutumisia ole vielä tullut.
Katainen ei edelleenkään suostunut ottamaan kantaa siihen, miten pitkällä puolueet ovat tulevien talousraamien sopimisesta. YLE Uutisten tietojen mukaan yhteinen talousnäkemys olisi valmis huomenna perjantaina.
Katainen ei ottanut kantaa myöskään siihen, miten pitkällä hallitusneuvottelut ovat. Hän sanoi kuitenkin pitävänsä hyvänä tavoitteena sitä, että eduskunta antaisi hallitukselle luottamuksen ennen kesälomia.
Katainen luetteli, että neuvotteuissa käydään läpi lainsäädännön uudistamistarpeita, rakenteellisia uudistuksia ja taloudellisten resurssien riittävyyttä eri paikoissa. Hallinnollisista asioista, esimerkiksi ministeriöiden tulevasta määrästä, ei hänen mukaansa ole vielä näkemystä.
Katainen pahoitteli jälleen myös neuvotteluiden tiukkaa tiedotuslinjaa, josta koko johtoryhmä kantaa hänen mukaansa huolta.
- Otetaan osaa suruun, Katainen sanoi.