Turun Sanomien mielestä hallitusohjelma on neljän vuoden sääntökirja, josta tulee laaja ja paikoin yksityiskohtainen.
Lehden arvion mukaan tämä johtuu siitä, että keskenään kyräilevä, toisiinsa vaalitaistelun jäljiltä epäluuloisesti suhtautuva joukko on paimennettava yhteen ohjelmalla, jossa sooloilun varaa on mahdollisimman vähän. Pituutta lisää sekin, kun jokaiselle on luvattava jotakin.
”Pikkutarkka hallitusohjelma yhdistettynä viime vaalikausina käytössä olleeseen budjettiraamikäytäntöön tarkoittaa, että hallitustyön sisällöllinen painopiste on puhtaasti hallituksen nimittämistä edeltävissä päivissä tai viikoissa.”
Lehden mukaan tästä seuraa ongelmia: hallituksen reagointikyky toimintaympäristön yllättäviin muutoksiin kärsii, jos sen kädet on sidottu vuosiksi liian tiukalle. ”Jos vuotuisista budjeteista kolme neljäsosaa on valmiiksi raameissa, pelivaraa on niukalti.”
Lisäksi valtio-oppineet ovat huolissaan myös valtiovarainministeriön vallan kasvusta ja parlamentarismin toteutumisesta.
Vaikka hallitusohjelmaa ideoidaan hyvissä ajoin ennen vaaleja, varsinainen kirjoitustyö ja viimeistely tehdään kiireessä ja eri intressiryhmien valtavassa paineessa, lehti toteaa.
”Muun muassa Valtiontalouden tarkastusvirasto on kiinnittänyt huomiota lobbauksen ja kiireen vaikutukseen. Ohjelmaan kirjoitettujen uudistusten yhteisvaikutus ja jopa yksittäisten kirjausten arviointi voi jäädä tekemättä.”
Samassa lehdessä vihreiden kansanedustaja ja eduskuntaryhmän puheenjohtaja Ville Niinistö toivoo kolumnissaan lisää avoimuutta Säätytalolle:
”Hallitusneuvotteluja käydään tavan mukaisesti radiohiljaisuudessa. Politiikan avoimuuden olisi voinut aloittaa siitä, että kaikkien puolueiden keskeiset neuvottelutavoitteet julkistettaisiin samoin pelisäännöin. Se parantaisi kuluttajansuojaa siitä mitä puolueet oikeasti tavoittelevat.”
Positiivinen syrjintä on hyvä asia
Kalevan mielestä Perussuomalaiset vastasi huutoihin, joilla sitä on hiillostettu sanomaan sanansa rasismista, rotusyrjinnästä. Toisin sanoen puolueen eduskuntaryhmä täytti odotukset julkaisemalla lausuman, jossa se tuomitsee kaikkinaisen rasismin ja syrjinnän sekä sanoutuu siitä irti.
Kalevan mukaan ero muiden puolueiden vastaaviin kantoihin löytyy lähinnä siitä, että perussuomalaiset korostaa selvästi enemmistön suojaa.
Näin se tekee sanoutumalla irti niin sanotusta positiivisesta syrjinnästä, millä tarkoitetaan erityistoimia heikoimmassa asemassa olevien auttamiseksi. Kaleva muistuttaa, että Suomessa on vanhoihin omiin vähemmistöihin, romaneihin ja saamelaisiin, sovellettu eritystoimia, ja niistä on saatu hyviä kokemuksia.
”Itse asiassa koko suomalainen sosiaalipolitiikka perustuu positiivisen syrjinnän periaatteelle. Jos ihminen ei pärjää omin avuin, saattaa hän saada osakseen erityiskohtelua. Perussuomalaistenkin huolenaiheita, köyhyyttä ja pitkäaikaistyöttömyyttä, tuskin pystytään vähentämään ilman sellaista auttamista, jota ei kuitenkaan kohdisteta kaikkiin kansalaisiin.”
"IMF ja EU tuhoavat eurooppalaisen hyvinvointimallin"
Kansan Uutisten Viikkolehden kolumnissaan Matti Ylönen kertoo muutama huomion Portugalista.
Ylösen mukaan IMF:n ja EU:n 222 kohdan lainapaketti romuttaa Portugalin sosiaaliturvan ja johtaisi mittaviin yksityistämisiin. Lainan ehdot ovat ”antiteesi sosiaaliselle Euroopalle.”
Ylösen käsityksen mukaan mahdollista velkasaneerausta vastustetaan, koska Saksa, Ranska ja Iso-Britannia pelkäävät Portugalia ja Kreikkaa luotottaneiden pankkiensa ajautumista vaikeuksiin. Niitä varmasti tulisi, mutta niistä myös selvittäisiin, hän kirjoittaa.
Jos taas velkasaneerauksia ei tehdä, seuraukset ovat huolestuttavia, Ylönen ennustaa. ”Lainaehdot tuhoavat kriisimaiden yhteiskuntajärjestyksen ja ruokkivat mahdollisesti rasistisia ja muita populistisia liikkeitä. Samalla tuhotaan eurooppalaisen talouskasvun mahdollisuuksia.”
Ylönen kysyy, ketkä tässä keskustelussa ovat vastuuttomia, vastuullisia, populisteja tai pragmaatikkoja. ”Mistä lähtien kriisimaiden talouskasvun edellytysten ja eurooppalaisen hyvinvointimallin tuhoaminen muilla mantereilla huonoiksi havaituilla lääkkeillä on ollut vastuullista Eurooppa-politiikkaa?”