Valtioneuvosto jakoi uusia toimilupia viime marraskuussa. Nyt Suomen Lehtiyhtymä on tehnyt valituksen liikenne- ja viestintäministeriön esityksestä, jonka pohjalta valtioneuvosto teki päätöksensä.

Esittelijänä toimi viestintäministeri Suvi Lindénin sijasta opetusministeri Henna Virkkunen, sillä Lindén katsoi olevansa asiassa jäävi.

Suomen Lehtiyhtymän mukaan sillä olisi ollut luvat saaneita kilpailijoita paremmat edellytykset tuottaa Uudellamaalla paikallisia sisältöjä. Lisäksi Lehtiyhtymä perusteli valitustaan toimijakentän monipuolisuudella.