Lasten ja nuorten lautakunta joutui tiistaina pohtimaan Hämeenlinna-lisän lakkauttamista. Asia oli aiemmin iltapäivällä saanut perheet liikkeellee osoittamaan mieltään Hämeenlinna-lisän säilyttämisen puolesta.
Kokouksessa lautakunnalle luovutettiin myös kaksi kuntalisää puoltavaa nimilistaa. Toisessa oli 112 nimeä ja toisessa 755 nimeä.
Keskustelun kuluessa Sari Myllykangas ehdotti lautakunnan demariryhmän ja kristillisdemokraattien edustajan esityksenä, että kotihoidon kuntalisä pidetään ennallaan. Neuvottelutauon jälkeen lautakunta päätti yksimielisesti säilyttää Hämeenlinna-lisän.
Lisän lakkauttamista perusteltiin muun muassa yhtenä talouden tasapainottamiskeinona.
Hämeenlinnassa kotihoidon tuen kuntalisäpäätöksellä ei ole saatu aikaan toivottua vaikutusta kunnallisiin hoitopaikkamääriin, vaikka kotihoidon tukea saavien osuus on jatkuvasti kasvanut. Myös yksityisen hoidon tuen saajien lukumäärä on kasvaneet.
Taloudellisesti kotihoidon ja yksityisen hoidon tukeminen ovat olleet Hämeenlinnalle kalliita ratkaisuja. Alkuvuoden kulutuksen perusteella kotihoidon tuen kuntalisän käyttö tulee tänä vuonna olemaan kaksi kertaa enemmän kuin siihen varattu määräraha, eli noin 1,4 miljoonaa euroa.