Huomenna pidettävässä Portugal-äänestyksessä on erikoisia piirteitä. Esimerkiksi hallitusneuvotteluissa mukana oleva Vasemmistoliitto on saanut hallituksen muodostajalta, Jyrki Kataiselta luvan äänestää tukipakettia vastaan. Edellytyksenä kuitenkin on, että jatkossa vasemmistoliitto pysyy EU-ruodussa.

Ryhmäpäätöstä asiasta ei ole tehty, mutta päätös pakettia vastaan lienee kunkin edustajan helppo tehdä. Puolueen kuopiolaisedustaja Erkki Virtasen mukaan näin olisi tehty joka tapauksessa, eikä puolueen mukanaolo hallituksessa sitä paitsi ole vielä kirkossa kuulutettu.

Perussuomalaiset kuitenkin ärhentelevät jo hallituksessa mukana olosta Vasemmistoliitolle, ja vaikka Vasemmistoliitto torppaisi tukipaketin, puolueen nykyistä linjaa pidetään Perussuomalaisten leirissä petturuutena.

Tämän allekirjoittavat myös savolaisedustajat Pentti Oinonen ja Kimmo Kivelä. Eli tiukka ei takauksille.

Kyllä- ja ehkä-leiri elää

Kokoomuksen kanssa hyvää pataa näytelleen SDP:n virallinen kanta pakettiin on kyllä, ja myös puolueen siilinjärveläisedustaja Tuula Väätäinen ja varkautelaisedustaja Kari Rajamäki aikovat äänestää takauksien puolesta.

Aivan mukavuusalueellaan SDP ei asiassa ole, ja Väätäinenkin korostaa, että tämänkertainen päätös on politiikan todellisuutta, eli kompromisseihin on taivuttava. Rajamäki muistuttaa, että SDP:n kyllä-vastaus on ehdollinen, eli rahoitusmarkkinoiden pelisääntöjä on suitsittava.

Kaikkein hankalimmassa tilanteessa on oppositioon jäämässä oleva Keskustapuolue. Vielä aamulla iisalmelaisedustaja Seppo Kääriäinen piti valintatilannetta suorastaan eriskummallisena; kuinka äänestää luottamusta ex-hallitukselle, jolla ei ole enää kansan luottamusta. Tällöin Kääriäisenkin oma kanta oli vielä auki. Sama on tilanne Markku Rossin kohdalla.

Elsi Katainen sen sijaan kunnioittaa puolueen ryhmäpäätöstä ja äänestää kyllä. Tällä kannalla on luonnollisesti myös Kokoomuksen Markku Eestilä.