Keskusta katsoo, että jos Portugali ei suoriudu ohjelmasta, sen pitää kasvattaa valtion omaisuuden myyntiä nyt sovitusta.

Keskustan mielestä siinä tilanteessa on myös varmistettava, että sijoittajat kantavat vastuunsa vähintään samankaltaisella järjestelyllä kuin Irlannin paketissa.

Kokoomus ja SDP tukevat

Kokoomuksen eduskuntaryhmän kannattaa odotetusti Portugali-tukea.

Ryhmäpuheenvuoron käyttänyt Kimmo Sasi perusteli tukemista sillä, että se on kaikkien suomalaisten ja Suomen kansallisen edun mukaista.

SDP:n puheenvuoron käyttänyt Eero Heinäluoma kiitteli SDP:n ja kokoomuksen yhteisymmärrystä asiasta ja sitä, että se on saanut kannatusta myös muilta puolueilta. Hän toivoi, että myös keskusta tulisi tukemaan uutta linjoitusta.

Vasemmistoliitto ei hyväksy

Vasemmistoliitto ei hyväksy Portugali-tukea. Ryhmäpuheenvuoron käyttänyt Paavo Arhinmäki sanoi, ettei Portugalin paketti leikkauksineen ja veronkorotuksineen jätä maalle juurikaan mahdollisuuksia selvitä.

Lisäksi takauksiin liittyy hänen mukaansa se riski, ettei Portugali kykene maksamaan velkojaan.

Arhinmäki sanoi toivovansa, että jotain opitaan siitä, mikä meni pieleen finsanssimarkkinoilla.

Vihreät kannattaa

Vihreät puolestaan kannattaa Portugali-tukea.

Pekka Haavisto perusteli ryhmäpuheenvuorossa asiaa sillä, että muihin vaihtoehtoihin sisältyy epävarmuustekijöitä, joiden vaikutuksia esimerkiksi suomalaisten maksamaan korkotasoon ei tunneta eikä voida ennustaa.

Myös RKP ja kristillisdemokraatit kannattavat tukea.