Johanna Ojala-Niemelä (sd.) pitää vaalipiirin jakamista kahtia perusteltuna, sillä Uudeltamaalta valitaan nykyään 35 edustajaa. Tämä on huomattavasti enemmän kuin esimerkiksi toiseksi suurimmassa vaalipiirissä Helsingissä, josta valitaan 21 kansanedustajaa.

Sen sijaan pienempiä vaalipiirejä voitaisiin Ojala-Niemelän mielestä yhdistää. Myös edellinen perustuslakivaliokunnan puheenjohtaja Kimmo Sasi pitää vaalipiiriuudistusta välttämättönämä.

Sasi sanoo Uutispäivä Demarissa, että jos päätös vaalipiireistä tehdään nopeasti, voisi uusi jako olla käytössä jo seuraavissa eduskuntavaaleissa vuonna 2015.

Uudenmaan vaalipiirin kahtiajakamista on ehdotettu ennenkin. Muun muassa vaaliasiantuntija Lauri Tarasti on kannattanut vaalipiirin pilkkomista. Myös Vihreät ovat olleen jakamisen kannalla.

Eduskunnassa on sisällä vaalilain uudistuspaketti, johon vaalipiirijako osaltaan sisältyy.