Vaasan vaalipiiristä eduskuntaan valittu Mika Lintilä sanoo, että keskusta tarvitsee uusia kasvoja.
- Politiikan tekeminen on aivan erilaista oppositiossa kuin hallituksessa. Uskon, että pystyisin ryhmäjohtajana haastamaan hyvin hallituksen ministerit, Lintilä toteaa.
Oulun vaalipiiristä eduskuntaan noussut Antti Rantakangas on tullut eduskunnassa tunnetuksi siitä, että hän pitää esillä perinteisten keskustalaisten ääntä.
- Ryhmäjohtajan on otettava aktiivinen ote opposition äänenä. Luulen, että moni ryhmässä haluaa muutosta aiempaan ja se tulee näkymään henkilövalinnoissa, Rantakangas toteaa.
Rantakangas odottaa jännityksellä, aikooko nykyinen elinkeinoministeri Mauri Pekkarinen pyrkiä ryhmän puheenjohtajaksi. Pekkarinen ei vielä kerro, pyrkiikö hän keskustaryhmän puheenjohtajaksi.
Myös Kymen vaalipiiristä eduskuntaan valittu Kimmo Tiilikainen pitää keskustan uudistumista tärkeänä.
- Tulevan oppositiopolitiikan kannalta ryhmäjohtajan toiminta on äärimmäisen tärkeää, Tiilikainen painottaa.