Näin ollen esitystä mainonnan rajoittamisesta ei anneta tällä vaalikaudella.
Keskusta olisi halunnut rajoittaa mainontaa vain tuotetietojen kertomiseen. Kokoomus puolestaan olisi rajoittanut muun muassa mainonnan keinoja. Puolueilla on ollut näkemyseroja esimerkiksi rajoitusten valvonnasta sekä siitä, kuinka ne todellisuudessa vaikuttaisivat.
Risikko: Hallitusneuvotteluissa asiaan palataan
Peruspalveluministeri Paula Risikko (kok.) kiistää viivytelleensä lain valmistelussa. Hän uskoo, että asiaan palataan seuraavissa hallitusneuvotteluissa.
Risikko katsoo, ettei asian valmisteluun käytetty aika ole mennyt hukkaan, koska käydyt keskustelut ja tehty pohjatyö ovat hyödyksi myös tulevissa käsittelyvaiheissa.
Neuvotteluissa mukana olleen keskustan valiokuntavastaavan, kansanedustaja Paula Sihdon mielestä asiassa voitaisiin ottaa seuraavaksi askel eteenpäin ja kieltää alkoholimainonta kokonaan.
Tähän Risikko ei halua ottaa vielä kantaa.