Räsäsen mukaan pienenä puolueena kristillisdemokraateilla on kuitenkin hallituksessa paremmat vaikutusmahdollisuudet kuin oppositiossa.
Räsänen sanoi lauantaina puoluevaltuuston kokouksessa, että pienimpänä puolueena sen asema on hallitusneuvotteluissa haastavin.
Arvoistaan puolue ei kuitenkaan aio tinkiä.
- Ikäihmisten palvelut, heikoimmassa asemassa olevien puolustaminen, ihmisen ainutkertaisen elämän arvon kunnioittaminen aivan alusta asti ja avioliiton perusteiden turvaaminen ovat meille sydämen asioita, joiden eteen teemme työtä, Räsänen muotoili.
Mannerheimin ja Soinin opin eteenpäin
Joukkoonsa Räsänen valoi uskoa marsalkka Mannerheimin sanoin: eripuraisuus omissa riveissä iskee tuhoisammin kuin vihamiehen miekka.
Puolue aikoo ottaa myös oppia Timo Soinin ja perussuomalaisten menestyksestä. Räsänen muistutti Soinin sanoneen vuoden 2008 kunnallisvaalien olleen ratkaiseva tekijä puolueen vaalivoitolle.
- Perussuomalaiset aloittivat ehdokasvärväyksen hyvissä ajoin, reilua vuotta ennen kunnallisvaaleja. Heillä oli Timo Soinin henkilökohtaisesti vetämiä värväyskierroksia eri paikkakunnilla, joissa tärkeimpänä tavoitteena oli löytää ehdokkaita vaaleihin, Räsänen selvitti.
Räsäsen mukaan kristillisdemokraattien onkin asettava tähtäin ensi vuoden syksyn kunnallisvaaleihin. Tavoitteena on saada täysi lista hyviä ehdokkaita joka kuntaan.