Perussuomalaisten kansanedustaja Jari Lindström uskoo, että oppositiossakin pystyy vaikuttamaan. Lindström myöntää, että hallituksen ulkopuolelle jääminen oli pieni pettymys. Hänen mielestään se on kuitenkin parempi vaihtoehto kuin oman takin myyminen.
- Jos me olisimme hyväksyneet tukipaketin, jota vastustamme ja menneet hallitukseen, olisimme joutuneet sellaiseen syyniin, ettei siinä olisi ollut mitään tolkkua. Tämä on se hinta, joka jouduttiin maksamaan, Lindström sanoo.
Lindström on varma siitä, että oppositiosta voi myös vaikuttaa, jos toimii taitavasti.
-Verkostoitumalla ja ennen kaikkea sillä, ettei räksytä kaikesta ja on rakentava, saa varmasti fiksuja ajatuksia läpi, Lindström sanoo.
Perussuomalaiset jättäytyivät hallitusneuvotteluista torstaina. Kynnyskysymykseksi jäi EU-velkamaiden tukeminen. Puolue ei hyväksynyt kokoomuksen ja SDP:n sopimusta Portugalin tukipaketista.
-Puolue oli yksimielisesti ja jyrkästi sitä vastaan. Se oli puolueen päätös, Lindström toteaa