Suomen kanta Portugalin tukipaketissa on selvillä viimeistään keskiviikkona. Kimmo Sasin mukaan Portugali-työryhmän jäsenet ovat saaneet viikonlopun aikana lisätietoja tukipaketin sisällöstä. Lisäksi Sasi on käynyt kahdenkeskisiä neuvotteluja eri eduskuntaryhmien kanssa.
Portugali-työryhmän puheenjohtajan mukaan SDP ja keskusta ovat neuvotteluissa ratkaisevassa asemassa. Kimmo Sasi kääntää katseensa erityisesti sosiaalidemokraatteihin, koska hän uskoo, että keskusta haluaa saada SDP:n kannan selville ennen kuin puolue tekee oman linjavalintansa.
Sasi ennustaa YLE Radio 1:n Ykkösaamussa, että sosiaalidemokraatit hyväksyvät Portugalin tukipakettin ja tuki saa eduskunnan enemmistön tuen.
Portugali-työryhmä kokoontuu tiistaina aamulla. Iltapäivällä eduskuntaryhmät lyövät omat kantansa lukkoon, jonka jälkeen työryhmä kokoaa puolueiden näkemykset. Tukipaketti on esillä Suuressa valiokunnassa keskiviikkona.
Kosonen: Varasuunnitelma puuttuu
Euroopan komission Suomen-edustuston päällikkö Eikka Kosonen uskoo, että Suomessa päästään sopuun Portugalin tukemisesta. Kososen mukaan seuraukset kielteisestä päätöksestä olisivat vakavat, koska tiedossa ei ole mitään varasuunnitelmaa.
- Lähdetään siitä, että Suomi vastaa kyllä. Jos tukipaketti kaatuu, tämä on erittäin vakava isku Portugalille ja tiestysti koko eurooppalaiselle yhteistyölle ja talouden kehitykselle, työllisyydelle ja niin edelleen, Kosonen sanoo.