Keskusta menettää vaalitappion takia kolmanneksen puoluetuesta, joten myös puolueen piirijärjestöt menettävät tukiaan samassa suhteessa. Keskustapiirit joutuvat lähipäivinä laskemaan talousarvionsa uudelleen ja miettimään säästökeinoja sekä varain- ja jäsenhankintaansa.

Kun jäsenmaksut ovat merkittävin puolueen varainhankintakeino, sillä voidaan myös paikata talouden aukkoa. Keski-Pohjanmaan keskustapiirin puheenjohtajan Mika Lintilän mielestä vaalipiirin alueella on vielä paljon potentiaalia. Lintilän mukaan paljon ääniä jää saamatta Vaasan seudulta.

- Siellä on iso, yli 50 000 asukkaan, kaupunki, joka jää meiltä kokonaan hyödyntämättä. Sinne pitäisi ehdottomasti saada toimintaa, painottaa Lintilä.

Lintilä ei täysin tyrmää myöskään ajatusta vaalipiirin kahden piirijärjestön Etelä- ja Keski-Pohjanmaan yhdistämisestä.

- Kyllä siitä voidaan keskustella, sanoo Lintilä.

Hän kuitenkin pitää tärkeämpänä sitä, että jokaisella alueella on toimintaa ja toiminnanjohtaja sitä vetämässä. Keskustan Etelä-Pohjanmaan piirin toiminnanjohtaja Aki Utter ei näe piirijärjestöjen yhdistämisessä hyötyä.