Katainen sai vastaukset muilta eduskuntapuolueilta paitsi vihreiltä. Vihreät katsoi, että sen viime viikolla antamat vastaukset Kataisen ensimmäisiin kysymyksiin käyvät vastauksiksi myös jatkokysymyksiin.

Vastauksissa puolueiden välillä ei näy suuria periaatteellisia railoja suhtautumisessa kysyttyihin asioihin.

Puolueet ovat suhteellisen yksimielisiä esimerkiksi siitä, että kestävyysvajeen umpeenkuromisessa hyviä keinoja ovat työllisyyden parantaminen, työelämän kehittäminen, työurien kasvattaminen, harmaan talouden ehkäiseminen ja verotukselliset sekä rakenteelliset toimet.

Samoin kuntarakenteeseen ja palvelurakenteeseen on puolueiden mielestä hyvä tehdä muutoksia. Kuntien pakkoliitoksia ei mainitse yksikään puolue tavoitteissaan.

Valtion tulevien vuosien menotarpeista vallitsee laaja yksimielisyys siitä, että menoissa olisi pysyttävä nykyisissä kehyksissä ellei merkittävää talouskasvua tapahdu. Uudet menotarpeet olisi katettava pääasiassa menojen uudelleenkohdennuksilla.

Tarvittavien menoleikkausten kokoluokasta on näkemyseroja. Sosiaalidemokraatit näkevät, että menoja olisi leikattava 500 miljoonaa euroa, Perussuomalaisten mukaan leikkaustarve on miljardin luokkaa ja RKP:n mielestä leikkaustarve voi kohota jopa kahteen miljardiin.

Hallitukseen pyrkivien puolueiden näkemykset tärkeimmistä lainsäädäntöhankkeista ovat nekin monelta kohtaa yhdenmukaisia.

Kannatusta saavat muun muassa perusturvan ja työntekijöiden turvan parantaminen, omaishoidon siirtäminen Kelalle, harmaan talouden vastustaminen ja vanhustenhoitolaki.

Perussuomalaiset listaa ainoana puolueena maahanmuuttolain järkeistämisen ja kielivapauden edistämisen. Vasemmistoliitto erottuu toivomalla neutraalia avioliittolakia. Kristillisdemokraatit pitävät tarpeellisena vaalilain uudistamista vähemmän suuria puolueita tukevaksi.