Eduskuntavaaleista on kolme viikkoa eikä hallituksen kokoamisessa ole edistytty. Vaalien todellinen voittaja perussuomalaiset elämöi jytkyssään ja kieriskelee puoluetuen miljoonissaan. Puolue kuvittelee 19 prosentin ääniosuuden oikeuttavan Suomen ja Euroopan luotsaamiseen.
Kuusi kansanedustajaa menettäneen, silti suurimmaksi puolueeksi päässeen kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen ahkeroi tosissaan. Kolmen eduskuntatuolin kadottajat sosiaalidemokraatit kyttäävät. Kuusitoista edustajaa laihtunut keskusta piehtaroi kiukkuisena ja valmistautuu oppositioon.
Perussuomalaisille tarjotaan vastuuta vaalien sanoman mukaisesti. Tämä ei tarkoita puolueen nousemista diktatoriseksi käskijäksi. Suomi on yhä monipuolueinen ja yhteistyön kansanvalta.
Mikäli Portugali-paketiksi kiemuroitunut solmu ei aukene pian, äänestäjien pettymys puolueisiin ja politiikkoihin, myös perussuomalaisiin ja Timo Soiniin, syvenee.
Patti ei voi jatkua kauan. Jos perussuomalaiset suhteettomilla vaatimuksillaan ajautuvat pelkiksi jurnuttajiksi, on haettava vikkelään tuore rakennelma. Yksi mahdollisuus on koota sosiaalista ja alueellista oikeudenmukaisuutta tekoina ilmentävä kabinetti, joka tunnustaa yhteistyön arvon myös Eurooppa-politiikassa. Siinä on EU:n valtioilla paljon korjattavaa, mutta remontoiminen vie muutaman vuoden.
Suotakoon tarvittaessa perussuomalaisille oikeus asettua vastuullisuuden sijaan pelkästään muiden arvostelijaksi. Tuskin kansa loputtomiin louskutusta arvostaa.
Suomi saattaa kaivata poikkeuksellisen tilanteen makuista hallitusta. Sille toisi uskottavuutta sosiaalidemokraattinen pääministeri samalla kun keskusta pyörtäisi päätöksensä hypätä oppositioon.
Vastuun rohkea kantaminen saattaisi hyvinkin palkita. Vuonna 1970 Veikko Vennamon maaseudun puolue nappasi 18 ja keskusta menetti 13 paikkaa. Se sai 36 kansanedustajaa, kun heitä nyt on 35. Kivuliaiden vaiheiden jälkeen Suomeen nimitettiin enemmistöhallitus, johon myös keskusta osallistui. Puolue pääsi kriisistään ja palasi ajallaan reilusti yli 50 parlamentaarikon voimaksi. Vaikeilla hetkillä kannattaa katsoa historiaa ja oppia siitä.
SDP:n, kokoomuksen, keskustan ja ruotsalaisen kansanpuolueen hallitus olisi ronski veto. Ohjelma on avainasemassa. Mainitut puolueet ymmärtävät sanoman. Eliitin ahneuteen ja syrjäytyneiden ihmisten epäsosiaaliseen kohteluun on perin juurin kyllästytty. On yhteiskunnallisten uudistusten ja moraalisen ryhdistäytymisen kausi.
Levikkien lasku jäytää sanomalehtiä
Sanomalehtiä jäytää tilaajien väheneminen. Ilmiöstä on puhuttu niukasti, mihin sanomalehtien itsekäs ote julkisen keskustelun hallitsemisessa ja ohjaamisessa on vaikuttanut.
Dramaattisimmin on luisunut Helsingin Sanomat. Levikintarkastus Oy.n mukaan sillä oli arkipäivinä 472 000 tilaajaa vuonna 1997, kun heitä viime vuonna oli 374 500. Miinus on 97 500 kappaletta, lähes 21 prosenttia. Helsingin Sanomien sunnuntaitilaajien joukko on kaventunut 553 000:sta 435 000:ään kappaleeseen. Runsas viidennes, 118 000 maksajaa, on häipynyt.
Vuoden 2010 keskilevikki, jossa on huomioitu jokainen ilmestymispäivä, oli Helsingin Sanomilla 383 361 kappaletta, missä on 3.6 prosentin tappio edelliseen vuoteen. Prosentuaalisesti suurimpien päivittäin ilmestyvien sanomalehtien miinustilaston kärjessä kelluvat neljällä prosentillaan Keskisuomalainen ja Savon Sanomat. Jälkimmäisen vuoden 2010 keskilevikki on 61 546 kappaletta, kun se muutama vuosikymmen sitten komeili 90 000 kappaleen tuntumassa. Keskisuomalainen painui nyt alle 70 000:ään. Sen keskilevikki on 68 880 kappaletta. Parikymmentä vuotta sitten Keskisuomalainen päivettyi 80 000 kappaleen aurinkopuolella ja vakiintui sittemmin 75 000 kappaleen pintaan.
Noin kolmen prosentin miinukset ovat tavallisia vuoden 2010 lukemia. Parhaiten sijoittuvat Länsi-Savo 0.3 prosentin, Ilkka 0.5 prosentin ja Karjalainen 0,7 prosentin ohenemisella.
Luvut ovat suunnilleen yhteismitallisia. Markkinoinnillisilla konsteilla kyetään hieman pelaamaan. Ne eivät heiluta kokonaiskuvaa.
Mediaympäristö jyllää murroksessa. Maisema vaihtuu vauhdikkaammin kuin koskaan. Kirjojen kustantajat tietävät tämän. Ilmiö näkyy kustantajien ryhmitysten järjestelyinä. Sanoma -yhtymän luopuminen kaunokirjallisuudesta ja keskittyminen monopolistisiin oppikirjoihin on kuvaavaa. Sanoma hakee kasvua sähköisen viestinnän ja aikakauslehtien ilmeikkäiltä kentiltä. Yhtymä on ainoa todellinen suomalaisjuurinen viestintätoimija maamme rajojen ulkopuolella.
Vakiintuuko painettujen sanomalehtien levikki tietylle kaupallisesti kannattavalle tasolle vai häämöttääkö syöksy jatkuvine saneerauksineen? Suomessa sanomalehtien suosio on ollut tuhti. Tähän on suuresti vaikuttanut hyvä jakelu. Sähköisten muotojen yleistyminen kaventaa jakelun purevuutta samalla kun markkinoinnin menetelmät ovat juuttaantuneet vanhentuneisiin uomiin.
Ennustamisessa oikeaan osuminen on sattumallista. Yrityksissä haetaan reittiä teknologian alistamiseen sanomalehtimäisille tuotteille. Yleisö on jo tottunut palvelujen ilmaisuuteen. Suunnan kääntäminen maksulliseksi on tuskaisaa. Yritysjärjestelyt ovat väistämättömiä.
Lukeminen on valistuneisuuden ja sivistyksen peruskivi. Mikäli tämä taito katoaa, kansalaiset pinnallistuvat ja junttiintuvat. Sanomalehtien pärjääminen palvelisi kansallista etua.
Multian ja Petäjäveden yhteistyö on viisas vaihtoehto
Multia ja Petäjävesi kartoittavat kuntapariyhteistyön.
Hanke on järkevä. Itsetarkoituksellisten liitosten sijaan yhteistyön vahvistaminen tarjoaa usein parhaan mallin. Se turvaa kohtuulliset palvelut ja vähentää kustannuksia. Multialla ja Petäjävedellä voi aivan mainiosti olla sama kunnanjohtaja sekä lukuisia muita yhteisiä virkamiehiä.
Multian olisi luontevaa elää tiiviisti Keuruun kanssa. Kun tämä ei luonnistu, Petäjävesi on oiva vaihtoehto.