Laaninen vaatii Kataista muodostamaan hallituspohjan, jolla on enemmistö ja joka kykenee toteuttamaan johdonmukaista EU-politiikkaa.
- On Kataisen murhe, jos hän sallii yhden puolueen olevan oppositiossa EU-politiikassa, mutta silloinkin hallituksella on oltava enemmistö, Laaninen sanoo. Laaninen viittaa Perussuomalaisiin, joka ei ole suostunut tukemaan Portugalin tukipakettia.
Hän myös huomauttaa, että Euroopan talouden vakauttamista koskevat ratkaisut pysyvän vakausmekanismin osalta tulevat eduskunnan päätettäväksi vasta syksyllä, joten hallitus ei voi olla riippuvainen opposition tuesta.
Laaninen huomauttaa, että keskustan paikka on oppositiossa vaalituloksen perusteella. Laaninen vaatii, että vaaleissa vähiten hävinneiden ja vaalien voittajan on muodostettava hallitus, joka kantaa vastuuta myös ikävistä asioista.
Varapuheenjohtajat hiillostivat SDP:tä
Keskustan varapuheenjohtajat Tuomo Puumala ja Annika Saarikko puolestaan kehottavat SDP:tä käyttäytymään toiseksi suurimman puolueen aseman mukaisesti.
- SDP leikkii kuurupiiloa hallitusvastuun kanssa. Koska valta ja vastuu kulkevat käsi kädessä, SDP:n on aika alkaa käyttäytyä toiseksi suurimman puolueen aseman mukaisesti, eikä odottaa valmiiksi katettua pöytää.
He sivaltavat myös, että SDP:n eduskuntaryhmän puheenjohtajan Eero Heinäluoman ja kumppaneiden olisi aika määritellä, mitä pankkien ja sijoittajien vastuu käytännössä tarkoittaa.
- Heinäluoma ja kumppanit ovat kuukausitolkulla hokeneet pankkien ja sijoittajien vastuuta, määrittelemättä kertaakaan, mitä se käytännössä tarkoittaa. Vaalipuheet jäävät sanahelinäksi, jos demarit eivät nyt tartu toimeen.
Puumala ja Saarikko ottivat kantaa Portugali-pakettiin kenttäkierroksella Pohjois-Pohjanmaalla.