Valtuustoryhmien puheenjohtajien päätöksen myötä Kangasalan kunnanhallitus tulee tekemään valtuustolle esityksen, että kyläkouluja ei lakkauteta.

Aiemmin kunnanhallitus on tehnyt päätöksen kahden kyläkoulun lakkauttamisesta. Valtuustoryhmien puheenjohtajien keskustelussa päädyttiin kuitenkin siihen, että kyläkoulujen tulevaisuus tulee ratkaista selvemmällä kuin muutaman äänen enemmistöllä.

Kunnanhallituksen uusi esitys merkinnee myös sitä, että valtuusto tekee samansisältöisen päätöksen.

Tämänpäiväiseen valtuustoryhmien puheenjohtajien kokoukseen osallistuivat Kangasalan valtuustoryhmien puheenjohtajat Päivi Savolainen (kok), Isto Kaarne (sd.) ja Pertti Turtiainen (vas.). Neuvotteluun osallistuivat myös kunnanhallituksen puheenjohtaja Heikki A. Ollila ja kunnanhallituksen varapuheenjohtaja Hanna Laine.

Kangasalalla järjestettiin aiemmin tällä viikolla mielenososoitus kyläkoulujen lakkauttamista vastaan.