Tällä viikolla hallitusneuvottelija, kokoomuksen puheenjohtaja Jyrki Katainen, siirsi Portugalin tukiasian pois hallitustunnusteluista. Hän perusti eduskuntaryhmien edustajista koostuvan työryhmän muokkaamaan Portugalin tukea ja valmistelemaan Suomen kantaa.
Nyt työryhmän pitää saada aikaiseksi enemmistön kanta, joka menisi EU:n ministerivaliokuntaan, joka puolestaan antaisi lopullisen päätösvallan eduskunnan suurelle valiokunnalle. Kaiken tämän pitäisi tapahtua melkoisella vauhdilla.
- Se on todella haastava tehtävä. Jos haluamme vaikuttaa Portugalin tukipakettiin ja Suomen kantaan, tarvitsemme nopeita liikkeitä. Portugalissa käydään pian vaalit, emmekä tiedä, miten he itsekään suhtautuvat tähän pakettiin. Työ on siis hyvin haastava, Astrid Thros (r.) sanoo.
Työryhmä kokoontui ensimmäisen kerran eilen. Eväät olivat heikot.
- Saimme vasta alkutietoa tilanteesta. Pyysimme lisää materiaalia, sillä meillä ei ole täydellistä tietoa siitä, miten Portugalissa pakettiin suhtaudutaan ja millaiset vaikutukset paketilla on, Thors sanoo.
Eilen tukipaketin sisällöstä ei sanaakaan
Työryhmä ei ole saanut minkäänlaista pohjaesitystä sille, minkä pohjalta keskustelua ja Suomen kannan muodostumista käydään.
- Eilen Portugali-paketin sisällöstä ei puhuttu oikeastaan vielä sanaakaan. Tarkoitus on kuulla tänään illalla paketin esittely. Sitten tutustumme siihen, mitä loppujen lopuksi paketista on sovittu Portugalin, Euroopan Unionin ja valuuttarahaston välillä. Siitä alkaa sitten vasta paneutuminen, Eero Heinäluoma toteaa.
- Vanha totuus on voimassa tässäkin - ensin pitää tietää tosiasiat ja vasta sen jälkeen arvioidaan, miten ne käyvät yksiin Suomen ja SDP:n näkökantojen kanssa. Olemme korostaneet kaikissa yhteyksissä, että terveeseen markkinatalouteen on palattava. Sijoittajien täytyy ottaa oma vastuunsa. Ei voi olla niin, että lasku tuodaan kerta toisensa jälkeen veronmaksajile, ja tulot ja voitot jäävät riskejä ottaneille, Heinäluoma jatkaa.
"Systeemi toimii huonosti"
Myöskään Keskusta ei ymmärrä Kataisen ratkaisua.
- Tämä on hyvin erikoinen systeemi, joka toimii huonosti. Se on järjestely, jossa Katainen rakentaa erikseen hallitusta kaikkien maailman muiden asioiden osalta. Hallituksen muodostamisen pöydältä on ulkoistettu kokonaan yksi tulevan hallituksen kannalta erittäin tärkeä asia - kaikki se, mikä liittyy kriisimaiden ongelmien hoitamiseen. Ei se näin voi toimia. Katainen on sanonut, että hallitus syntyy ja hänen johdollaan on pohjaesityksen synnyttävä, Mauri Pekkarinen (kesk.) sanoo.
- Hän ei tee hallitusohjelmaa vain seuraavalle kahdelle viikolle, vaan seuraavalle neljälle vuodelle. Nämä ratkaisut tulevat lopullisesti eduskunnan päätettäväksi vasta kuukausien päästä, Pekkarinen sanoo.
- On täysin meidän perustuslakiemme mukaista, että halituksen on tuotava jonkinlainen paperi suureen valiokuntaan, kun hallituksella on tiedossa tärkeitä asioita, jotka sitovat Suomea. Hallituksella pitää olla näkemys näihin tärkeisiin asioihin, Thors jatkaa.
Ei tietoa uudesta hallituksesta
Eero Heinäluoma huomauttaa, että kaikki Portugali-pakettia koskeva tieto on hallituksessa.
- Siellä on asiantuntijajoukot ja tieto siitä, mitä Lissabonissa ja Brysselissä on tapahtunut. Nyt joudumme hyvin lyhyessä ajassa yrittämään siirtämään valtaisan määrän tietoa kahdeksan henkilön joukkoon. Selkeämpää olisi ollut, että vanha hallitus olisi määritellyt oman linjansa ja tuonut sen eduskuntaan. Sitten olisi katsottu, onko sille enemmistöä. Kiviniemi ei sitä halunnut. Toinen ihan yhtä hyvä vaihtoehto olisi ollut se, että olisi laitettu pystyyn uusi hallitus, joka tuo asian eduskuntaan. Ongelma on, ettemme tiedä, mikä uusi hallitus on, on vain spekulaatiota, Heinäluoma sanoo.
Keskusta kannatti Portugalin tukipakettia ennen vaaleja. Nyt puolue odottelee tulevan hallituksen mielipidettä asiaan.
- Keskusta määrittelee lopullisen kantansa, kun sillä on jokin käsitys siitä, mitä hallituksen muodostajalla ja siinä mukana olevat haluavat, Pekkarinen sanoo.
RKP kannattaa pakettia edelleen.
- On tärkeää, että talous pelastuu, Thors sanoo.
Heinäluoma jatkaa, että nyt on vain katsottava, kuinka pitkälle neuvotteluissa päästään.
- Vaikka emme ihan täysin ymmärtäneet valitun toimintalinjan järkevyyttä, pyrimme olemaan keskusteluissa rakentavana voimana. Katsotaan, löytyykö eduskunnasta viisautta, jota hallituksessa ei ole. Sitten katsotaan, mitä tulee tapahtumaan. Mutta asiat ovat vaikeita ja tässä on kyseessä erittäin iso kokonaisuus, joka on haastava ottaa haltuun muutamassa päivässä.