Laaninen vertaa Kataisen päätöstä kunnanvaltuustoasetelmaan, jossa kunnan hallituksessa ovat kaikki puolueet.

- Politiikka Suomessa perustuu yleensä hallituksen ja opposition väliseen asetelmaan, niin tässä nyt yhtäkkiä heittäydyttäisiin noin isossa asiassa kunnanvaltuuston asetelmaan, Laaninen kommentoi.

Keskustan oma linja Portugalin suhteen on Laanisen mukaan pysynyt samana.

- Euroopan talouden vakauttaminen on edelleen tärkeä asia keskustalle, hän toteaa.

Laanisen mukaan keskustan puolelta toivotaan nyt, että tulevat hallituspuolueet linjaavat ensin oman kantansa. Vasta tämän jälkeen kantoja voidaan edellyttää tulevilta oppositioryhmiltä.