Kun Mikko Alatalo täytti 40 vuotta, hän peilasi eräässä haastattelussa itseään 20-vuotiaaseen Mikko Alataloon. 40-vuotias Alatalo toivoi, että hänellä olisi ollut 20-vuotiaana yhtä suuri ymmärrys kuin vuosia vanhempana. Kuinka 60-vuotias Alatalo katselee nelikymppistä itseään?
-Ehkä tähän olemukseen on tullut iän mukana on tullut tiettyä nöyryyttä. Tuolloin nelikymppisenä oli takki auki, suurta menestystä takana – tosin alamäkeäni, levyt eivät myyneet yhtä hyvin kuin ennen.
Monessa mukana
Alatalo korostaa olevansa kiitollinen siitä asioiden kirjosta, mitä on saanut tehdä elämässään.
- Olen ollut toimittajana, lauluntekijänä, laulattajana, hiihdonopettajana ja nyt puolustan suomalaistan maaseutua ja maakuntia poliitikan alttarilla. Kyllä olen saanut elää täyden elämän jo tähän mennessä.
Vaikka vuodet ovat vierineet ja mies vanhentunut, jotkut asiat pysyvät.
- Naiset saattavat edelleen pyytää keikan jälkeen artistin nimikirjoituksen käsivarteen - tai jopa rintoihin, Alatalo nauraa. Ehkä nämä laulut toimivat niin, että näytän tietyllä tavalla samalta vuodesta toiseen. Siniset rillit ja siltä pohjalta.
Itseään duracell-pupuksi kuvaileva Alatalo on sanojensa mukaan hypännyt aina väsymättä hommasta toiseen. Iän myötä myös ikiliikkuja on kuitenkin alkanut kaipaamaan kiireettömyyttä ja rauhallista aikaa perheen kanssa.
Maalaispojasta maaseutusenaattoriksi
Mikko Alatalon maalaispoika-brändi luotiin jo aikaisin.
- Siihen aikaan kun muuttoliike kävi kaikkein kovimpana maalta kaupunkiin, moni ei kehdannut sanoa olevansa maalta kotoisin. Itse liputin reilusti maalaisuuden puolesta. Samoista asioista olen puhunut nyt eduskunnassa kuin mistä olen laulanutkin.
Alatalo kertoo, että nuorena hänen sydämensä oli kallellaan vasemmalle. Varsinainen aktiivinen suuntautuminen politiikkaan alkoi kuitenkin selvästä sysäyksestä vuonna -98, kun Alatalo järjesti konsertin maaseudun puolesta.
- Sinne tuli 8000 ihmistä osoittamaan mieltä sen puolesta, että maaseudun on pysyttävä elävänä. Silloin monet kysyivät minulta, että etkö veisi tätä viestiä eduskuntaan. Muutaman vuoden päästä siitä lähdin leikkiin mukaan.
- Se oli iso askel maalaispojalle, mutta entisenä toimittajana eduskuntatyö ja ne piirit eivät kuitenkaan tuntuneet niin vieraalta.
Elämä kirjoissa ja kansissa
Mikko Alatalosta on ilmestynyt vastikään Petri Nevalaisen kirjoittama elämänkerta Joviaali ilmiö - tuntematon Mikko Alatalo. Alatalon mukaan kirjassa on kuvattu paljon sitä työtä, mitä hän on tehnyt yhdessä Harri Rinteen kanssa.
- Niitä lauluja tehdessä on mennyt paljon aikaa, tupakkaa ja kahvia.
Elämänkertakirjassa yleisö voikin päästä käsiksi juuri siihen osaa artistin elämästä, mikä ei välity median ja estraadien kautta.
- Kun ihminen kotikatsomossa tuijottaa rilluttelevaa Alataloa hymyilemässä telkkarissa, niin katsoja pohtii, että "voi, voi kuinka helppoa hommaa". Kirjassa avataan sitä, kuinka paljon työtä on vaadittu kaikkien niiden lauseiden hiomiseen.
Mikko Alatalon mukaan uudessa elämänkerrassa kerrotaan myös Mikon toimittajavuosista ja muista elämän varralla tapahtuneista, ikäviäkin asioita. Ja on sivuilla vähän politiikkaakin.
- Voihan olla, että joskus kirjoitan itse vielä tarkemman omaelämänkerran.