Kiviniemen hallitus koottiin edellisen pääministerin Matti Vanhasen (kesk.) jätettyä eronpyyntönsä viime kesänä. Hallitus nimitettiin 22. kesäkuuta 2010.

Äänestäjät tyrmäsivät Kiviniemi kakkosen

Vaalikampanjassa pääministeri Mari Kiviniemi mainosti, että keskustaa äänestämällä varmistaa, että Kiviniemen ykköstä seuraa Kiviniemen kakkonen. Äänestäjien vastaus oli täystyrmäys.

Vielä vuosi sitten kaikki oli toisin. Matti Vanhasen heitettyä pyyhkeen kehään keskustan ja hallituksen johtoon nousi Mari Kiviniemi. Viikko ennen juhannusta tunnelma oli katossa, kun uusi pääministeri esitteli hallitustaan.

-En minäkään ole varmaan tullut tunnetuksi minään räyhä-Marina, mutta taidan ehkä olla vähemmän rauhallinen kuin Matti Vanhanen. Ehkä muut osaavat kuvailla tätä, mutta henki on ollut kyllä erittäin hyvä, Kiviniemi kuvaili hallituksen ilmapiiriä.

Kiviniemen hallituksen polkua reunustivat euromaiden kriisit ja eduskuntavaalien odottelu. Vaalitaistelun keskelle pudonnut Portugalin avunpyyntö oli lopullinen naula hallituspuolueiden arkkuun.

Tappio esille puoluevaltuustossa perjantaina

Pääministeripuolue keskustan vaalipyykkiä pestään huomenna puoluevaltuustossa. Kokenut kansanedustaja Seppo Kääriäinen varoittaa paniikista.

-Äänestäjät kokivat, että keskustasta on tullut kovakorvainen puolue kansan peloille ja toiveille. Tämä tulos täytyy selvitellä kaikessa rauhassa ja antaa sen pahimman jurnutuksen ja pettymyksen nyt huuhtoutua vähitellen pois.

-Vasta sen jälkeen on sitten vakavampien johtopäätösten aika. Nyt ei pidä kiirehtiä tekemään liian hätäisiä johtopäätöksiä, Kääriäinen neuvoo.