Iltasanomat poikkeaa hieman yleislinjasta, se pohtii vaalitapauudistuksen kohtaloa. Lehti ennustaa, että vaalitapauudistus palaa nyt lähtöruutuun.
Perussuomalaiset olisivat nousseet demarien ohi kakkospuolueeksi, jos näissä vaaleissa olisi käytetty uutta, vanhan eduskunnan osaltaan hyväksymää vaalitapaa. Keskustan tappio taas olisi ollut nykyistäkin suurempi ja vienyt puolueelta peräti 20 kansanedustajan paikkaa.
Uusi vaalitapa vaatisi käyttöön 2015 tullakseen myös uuden eduskunnan hyväksymisen, mutta sitä ei liene luvassa.
Uudistus alkoi arveluttaa kokoomusta jo vanhan eduskunnan loppumetreillä, ja demarit ovat koko ajan olleet jyrkästi sitä vastaan. Kenties keskustakin tarkistaa kantansa. Vaalitavan uudistaminen on politiikan ikuisuusaihe. Taustalla on todellinen epäkohta: äänikynnyksen korkeuden rankka vaihtelu vaalipiirien välillä.
Puolue tarvitsee pienissä vaalipiireissä reilusti yli kymmenen prosentin ääniosuuden, jotta saisi alueelta läpi yhden kansanedustajan. Samanlaisella kannatusosuudella saa suurimmissa vaalipiireissä monta edustajaa.
Eri puolilla maata annettujen äänien olisi syytä olla samanarvoisia. Asia voidaan hoitaa vaalipiirijakoa kehittämällä. Jos vaalipiirit olisivat suunnilleen samankokoisia, nykyisiä ongelmia ei olisi - tosin uusia voisi tulla.
Vanhalta eduskunnalta meni paljon aikaa toteutuskelvottoman uudistuksen parissa. Hukkareissu, mutta tulipahan tehtyä!
Luvassa jytkyriski
Perussuomalaisten on otettava riski, määritelee Salon Seudun Sanomat. Hallitustunnustelut alkavat tänään. Eduskunnan suurin puolue kutsuu muut ensimmäiseen neuvotteluun hallituksen muodostamisesta.
Historiallisen erikoinen vaalitulos tekee myös hallituksen kokoonpanosta aiemmasta poikkeavan, mikäli vaalien suurvoittaja perussuomalaiset on hallituksessa mukana. Hallituksessa on siinä tapauksessa kolme lähes tasavahvaa ja useissa keskeisissä asioissa hyvinkin erimielistä puoluetta.
Perussuomalaiset joutuu punnitsemaan sanansa tarkoin, mikäli se mielii hallitukseen. Ja mieliihän se, ainakin puheenjohtaja Timo Soinin vaalien jälkeisten puheiden perusteella.
Soinin myöntyminen Portugalin tukemiseen ministerinpaikkojen hintana merkitsisi ensimmäistä isoa takinkääntöä.
Pahimmassa tapauksissa siinä kylvettäisiin myös puolueen alamäen siemenet. Puolueen äänestäjillä on vaalitaistelun puheisiin ja lupauksiin kytketyt, kovat odotukset.
Soinin ja hänen puolueensa on otettava lähes jytkyriski.
Takinkääntöjä luvassa
Aamulehden Ylänurkassa kolumnoiva Tuomo Björksten arvelee, että moni untuvikkokansanedustaja on vielä ympäripuhuttavissa, etenkin perussuomalaisten sellainen.
Olen vakuuttunut siitä, että osa perussuomalaisten lupaamasta muutoksesta on harhaa. Kun valinnan paikka tulee, puolueen johto hakeutuu sovitteleville linjoille.
Kaksi merkittävää linjamuutosta on jo tehty.
Perussuomalaiset ei vastusta enää puoluetukea, vaan sen sijaan suunnittelee jo uuden henkilökunnan palkkaamista ja isompia tiloja pääkonttorille. Perussuomalaisten puoluetuki nousee 900 000 eurosta yli seitsemään miljoonaan euroon vuodessa.
Toinen muutos koskee Euroopan unionia. Puolueen vaalityöntekijä Matti Putkonen linjasi jo viime marraskuussa pirkanmaalaisten ehdokkaiden sisäisessä koulutustilaisuudessa, että puolueen linja on ”EU:n ytimeen tai EU:sta pois”.
Tie näyttää johtavan ytimeen, sillä Putkonen haluaa, että Suomi katsoo tarkkaan, miten se voisi hyötyä mahdollisimman paljon unionista.