Kiviniemi ilmoitti tämän aamun Helsingin Sanomissa yksiselitteisesti, että Portugalin kriisitukien esittely eduskunnalle on Suomessa seuraavan hallituksen tehtävä. Hän sanoi, että asia on niin iso, ettei toimitusministeristöksi muuttuva nykyinen hallitus voi sitä esitellä.
Vielä kaksi viikkoa sitten hän oli asiasta aivan eri mieltä. Hallitus esitteli silloin tiedotustilaisuudessaan Suomen valmistautumista Portugalin tukemiseen. Kiviniemi piti tukiin liittyviä EU-aikatauluja niin kiireellisinä, että asian voisi esitellä eduskunnalle myös hänen oma toimitusministeristönsä.
-Aikataulu saattaa olla sellainen, että käytännössä voi olla niin, että se on toimitusministeristö, joka asian esittelee eduskunnalle. Mutta vastuuta pitää kantaa myös epätavallisissa olosuhteissa ja poikkeuksellisissa tilanteissa, ettei mielestäni tässä ole kuitenkaan sellaista suurta ongelmaa, koska se on kuitenkin viime kädessä eduskunta, joka sen päätöksen tekee, hän sanoi.
Samanlaisen lausunnon Kiviniemi antoi Yle uutistille vielä viime maanantainakin, päivää eduskuntavaalien tuloksen selviämisen jälkeen.
- On hyvin mahdollista, että se on tämän hallituksen tehtävä vielä.
Mutta nyt mieli raskaan vaalitappion kärsineessä keskustassa on siis muuttunut. Myös puoluesihteeri Timo Laaninen sanoi puolueen eilisen työvaliokunnan jälkeen, että päätös kuuluu tulevalle hallitukselle, jonka tehtäviä keskusta ei aio ryhtyä tekemään.
Keskustan kelkan käännös on rankka takaisku uutta hallitusta kasaavalle kokoomuksen puheenjohtajalle Jyrki Kataiselle. Samalla kriisi Portugalissa on kasvamassa yhä pahemmaksi poliittiseksi kriisiksi myös täällä Suomessa.