Portugalin pitkään vitkuttelema, mutta odotettu päätös otettiin Euroopassa eilen melko tyynesti vastaan. Markkinatkin reagoivat myönteisesti, kun Portugalin talous joutuu nyt käytännössä Kansainvälisen Valuuttarahaston kovakätiseen ohjaukseen.

Loppusuoralla olevaan Suomen vaalikampanjaan Portugali vaikutti kuitenkin sähköiskun tavoin. Verkkomedioiden keskustelupalstat ovat olleet täynnä persuhenkisten kirjoittajien uhoa hallitutuspuolueiden odotettavissa olevasta tuhosta. Timo Soini toisti TV1:n vaalitentissä perussuomalaisten äänestävän Portugalille myönnettäviä takauksia vastaan. Tosin samaan syssyyn hän kiemurteli ulos kysymyksestä, voisiko puolue vaalien jälkeen istua takausmyönteisessä hallituksessa.

SDP:n Jutta Urpilainen vaati jälleen sijoittajavastuuta Portugalin takausten ehdoksi.

Kokoomuksen ja keskustan lohtu tässä vaiheessa on se, että eduskuntaa ei ilmeisesti tarvitse kutsua koolle ennen vaaleja. Hätälainan valmistelu EU:ssa kestää niin pitkään, että päätös runsaan miljardin euron takauksen myöntämisestä Portugalille tehtäneen vasta uudessa eduskunnassa.

Portugali hämmentää tehokkaasti kampanjoinnin loppuvaihetta.

- Mutta myrkkyä pitää joskus niellä, jos sitä lääkkeeksi tarvitaan, tuskitteli pääministeri Mari Kiviniemi (kesk.) eilen.