YLE Uutiset teki soittokierroksen keskustan puoluepiirien puheenjohtajille ja joissakin tapauksissa toiminnanjohtajille. Lähes kaikki tavoitettiin ja he saivat kertoa mielipiteensä puheenjohtajan ja puoluesihteerin luottamuksesta ja vaalitappion syistä.

Kahdestakymmenestä vastaajasta kukaan ei ollut menettänyt uskoaan puoluejohtoon, parissa vastauksessa puoluejohdon liberaalisuuden arveltiin olevan vierasta joillekin kesikustan peruskannattajille. Toisaalta muistutettiin siitäkin, että esimerkiksi perinteisemmillä keskustalaisilla arvoilla eduskuntaan pyrkinyt entinen puoluesihteeri Jarmo Korhonen jäi hänkin rannalle.

Vaalitappion syistä lähes kaikissa vastauksissa nostettiin esiin viime vaiheessa häiritsemään tullut EU:n rahoituskriisi - Kreikka, Irlanti ja Portugali. Keskusta joutui kantamaan vastuun tukipäätöksistä, jotka eivät ole kentän mieleen ja joista ei osattu puhua kansankielellä. Vaalirahakohu oli toinen selittävä tekijä. Keskusta joutui kantamaan siitä raskaimman taakan. Etelän media tuli tällä kertaa esille vain parissa vastauksessa.

Keskustalle huonoin vaalitulos sodan jälkeen

Jätevesiasetus nousi myös esiin useassa vastauksessa - vaikka asiasta saatiin aikaan keskustaa tyydyttävä ratkaisu, monelle keskustan kannattajalle jäi jälkeenpäinkin paha maku suuhun.

Pettymys tulokseen on keskustan kentässä kuitenkin suuri. Vaalitulos oli maalaisliito-keskustan sodanjälkeisen historian huonoin ja alitti jopa vennamolaisuuden nousun aikana pudonneet kannatusluvut 70-luvulla. Tappio rasittaa puoluetta myös taloudellisesti. Kuudentoista paikan menettäminen kahteen pudottaa puoluetuen kahteen kolmasosaan nykytasosta. Yksistään valtion palkkalistoilta pudonneiden valtiosihteerien ja erikoisavustajien uusi sijoittaminen voi käydä vaikeaksi puolueelle ja eduskuntaryhmälle.