Puoluetuki?
Lähde: www.vaalit.fi
Ari Torniainen sanoo, että roimasti vähentyvä puoluetuki näkyy väistämättä myös piirien rahoituksessa. Torniainen arvioi, että Etelä-Karjalan puoluetuki pienenee saman verran kuin Kymenlaakson piirissä, noin 10 000 euroa vuodessa.
Piirijärjestöjen yhdistäminen mahdollista
Torniaisen mukaan vaalitappion jälkeen piirien toimintaa täytyy tarkastella kriittisesti ja piirijärjestöjen yhdistäminen säästöjen saamiseksi ei ole poissuljettua Kaakkois-Suomessakaan. Keskustelut yhdistämisistä ovat jo alkaneet esimerkiksi Lapissa.
Kymenlaakson piirin toiminnanjohtaja Pirjo Matikaisen mukaan Kymenlaakson ja Etelä-Karjalan piirien yhdistäminen ei kuitenkaan ole ollut esillä piirien hallintoelimissä.
Puoluetuki muodostaa reilusti yli puolet keskustan piirijärjestöjen rahoituksesta. Tuki taas määräytyy suoraan istuvien kansanedustajien mukaan.
Keskustan Karjalan piiri on yksi Suomen Keskustan 21 piirijärjestöstä. Sen toimisto on Lappeenrannassa.