Taipalsaaren keskustan kunnallisjärjestön puheenjohtajan Arja-Liisa Westinen näkee vaalitappion yhdeksi syyksi peruskannattajien unohtamisen. Westinen pohtii, onko puolueen linja ollut sittenkin liian vierasta peruskannattajille.
- Ehkä keskustan linja on ollut liian city-liberaalia, ettei se peruskannattajiin oikein uponnut, hän pohtii.
Westinen arvelee myös, että keskustassa kytenyt EU-vastaisuus olisi vienyt ääniä Perussuomalaisille.
Lainatakaukset harmittavat
Puolueen valitsema EU-linja herättää myös pientä kritiikkiä, vaikka toisaalta kunnallisjärjestön puheenjohtajien mielestä vastuu on kannettava myös EU-tasolla.
Luumäen kunnallisjärjestön puheenjohtaja Asmo Karhu kertoo häntä itseäänkin harmittavan pulaan joutuneiden EU-maiden lainatakuut. Karhun mukaan jokaisen maan tulisi hoitaa ja maksaa omat lainansa.
Karhun mielestä oppositiosta on hyvä lähteä tekemään työtä. Karhu näkee vaaleissa erittäin positiivisena puolena kasvaneen äänestysinnokkuuden sekä yleisen kiinnostuksen nousun politiikkaa kohtaan.