Lapin maakuntajohtaja Esko Lotvosen mukaan voittajapuolueiden puheet yritystukien leikkaamisesta ja suhtautumisessa EU:n tukipolitiikkaan tulee vähentämään elinkeinojen kehittämiseen tarkoitettua rahoitusta ja siirtämään mahdollisesti ne vähätkin rahat suurempiin asutuskeskuksiin.

- Mikä on EU-politiikan tulevaisuus harvaan asutuilla alueilla, Lotvonen kysyy.

Lotvonen myös pelkää, että tulevat hallituspuolueiden lappilaiset kansanedustajat ovat hyviä mutta poliittisesti vielä kokemattomia ajamaan Lapin etuja. Vaikutusvaltaa ei ole samalla tavalla kuin jos alueelta olisi oma ministeri tai valiokunnan puheenjohtaja.

Keskusta ei kuunnellut kentän ääntä

Esko Lotvonen arvioi Keskustan tappion johtuneen kaksi vaalikautta kestäneestä pääministeriydestä.

- Keskusta joutui ottamaan vastuuta Eurooppa politiikassa viime aikoihin saakka. Puoluetta on ryvettänyt myös vaalirahoitus ja maaseudun jätevesiuudistus, Lotvonen arvioi.

Lotvonen pitää myös mahdollisena, että hallitusvastuu heikensi Keskustan omaa aatetta ja puolue ei huomioinut kansalaisten aitoja tunteita asioista, kuten maaseudun jätevesiuudistuksesta.

Maakuntajohtaja Lotvonen uskoo, että Perussuomalaisten vahva kannatus jatkuu vielä ensi vuoden syksyn kunnallisvaaleihin saakka. Sillä olisi vaikutusta myös Lapin liittoon, jonka voimasuhteet määritellään kuntavaalien tuloksen mukaan.