Prosentuaalisesti suurimman nousun puolue teki juuri Kangasniemellä, jossa Perussuomalaisten kannatus nousi 23,5 prosenttia.
Samaan aikaan Keskusta menetti Kangasniemellä 19,8 prosenttia kannatuksestaan, jääden 39,8 prosenttiin. Etelä-Savon kunnista Kangasniemellä tapahtuikin Keskustan suurin pudotus. Äänimäärien tasolla tämä näkyy niin, että Keskusta menetti kunnassa 624 ääntä samaan aikaan kun Perussuomalaiset sai yhteensä 872 ääntä.
Keskustan tilanne on sikäli mielenkiintoinen, että se menetti Etelä-Savossa prosentuaalisesti eniten kannatustaan, mutta onnistui pitämään niin paikkamääränsä kuin kansanedustajansa samoina.
Maakunnan keskustalaisin kunta on tällä hetkellä kansanedustaja Jari Lepän (kesk.) kotikunta Pertunmaa. Siellä puoleen kannatus on 53,2 prosenttia. Pudotusta tuli kuitenkin Pertunmaallakin yli 10 prosenttia aiemmasta. Toiseksi keskustalaisimman kunnan paikkaa pitää Enonkoski, jossa Keskustan kannatus on 42,5 prosenttia. Siellä Keskustan kannatus laski prosentuaalisesti vähiten, pudotusta tuli 6 prosenttia.
Maakunnan tasolla Keskustan kannatus on 26,8, SDP:n 24, Perussuomalaisten 20,5, Kokoomuksen 14,1 ja Vihreiden 7,1 prosenttia. Keskusta menetti maakunnassa 10,6 prosenttia kannatuksestaan, Kokoomus 4,8 prosenttia ja SDP 3,7 prosenttia. Vihreät piti lähestulkoon entiset kannatuslukunsa. Perussuomalaisten kannatuksessa oli maakunnassa 17,3 prosenttia.