Pohjois-Savon vaalipiiri
9 kansanedustajaa
Äänioikeutettuja noin 203 700 (vuonna 2007)
Laskennallinen äänikynnys 9,1 (vuonna 2007, jolloin paikkoja oli yksi enemmän)
Äänestysprosentti viime vaaleissa 62,8.
Nykyiset kansanedustajat
Keskusta
Hannakaisa Heikkinen (luopumassa)
Elsi Katainen
Seppo Kääriäinen
Markku Rossi
SDP
Kari Rajamäki
Tuula Väätäinen
Kokoomus
Jyrki Katainen (vaihtoi vaalipiiriä)
Kristillisdemokraatit
Kari Kärkkäinen (luopumassa)
Perussuomalaiset
Pentti Oinonen
Vasemmistoliitto
Erkki Virtanen
Savon Sanomien maaliskuun lopulla julkaisemassa gallupissa kysyttiin puolueiden ja ehdokkaiden kannatusta tuhannelta äänestysikäiseltä henkilöltä Pohjois-Savon vaalipiirissä. Ehdokkaiden välisestä kilpailutilanteesta ei kyselyssä syntynyt kovin luotettavaa kuvaa, sillä peräti 744 vastaajaa ei maininnut nimeltä yhtään ehdokasta.
Perussuomalaisten lisäpaikka lähellä
Neljä vuotta sitten perussuomalaiset saivat ainoan edustajansa Pentti Oinosen läpi ainoastaan kokoomuksen kanssa solmitun vaaliliiton avulla. Mikäli gallupiin on uskominen, perussuomalaiset ovat nyt lähellä napata tavoittelemansa toisenkin paikan eduskuntaan.
Samalla puolue tekisi hurjan harppauksen maakunnan toiseksi suurimmaksi puolueeksi keskustan jälkeen. Gallupissa edustajanpaikkaa povataan Oinosen lisäksi toiselle kuopiolaiselle, rovasti Kimmo Kivelälle.
Kuka saa Jyrki Kataisen äänet?
Kokoomus maksoi neljä vuotta sitten kovan hinnan vaaliliitostaan perussuomalaisten kanssa, kun puolue jäi vaaleissa yhteen paikkaan. Nyt tavoitteeksi on asetettu kaksi paikkaa, vaikka edellisvaalien ääniharava Jyrki Katainen vaihtoikin vaalipiirinsä Uudellemaalle. Puolueen puheenjohtaja Katainen sai viime vaaleissa lähes 11 000 ääntä eli puolet koko puolueen äänimäärästä.
Tasaisesta ehdokasmassasta on erittäin vaikea ennustaa, ketkä saattaisivat saavuttaa paikan eduskunnassa. Gallupissa vahvimmilla ehdokkaista oli iisalmelainen eläinlääkäri ja Pohjois-Savon sairaanhoitopiirin puheenjohtaja Markku Eestilä.
Keskustan neljäs paikka vaarassa
Keskusta on asettanut tavoitteekseen neljän paikkansa säilyttämisen. Istuvista kansanedustajista kiuruvetinen Hannakaisa Heikkinen ei ole enää ehdolla. Tavoite on kovan työn takana, ja maakuntalehden gallupissa povataan, että puolue menettää yhden paikan.
Kyselyn perusteella kaikki ehdolla olevat nykyiset kansanedustajat eli iisalmelainen Seppo Kääriäinen, pielavetinen Elsi Katainen ja kuopiolainen Markku Rossi jatkaisivat eduskunnassa.
SDP saa jännittää toista paikkaansa
SDP asetti tavoitteekseen ennen vaalityön alkamista yhden lisäpaikan saamisen, eli yhteensä kolme paikkaa. Kyselyn perusteella tavoite ei näytä toteutuvan, vaan puolue on jopa vaarassa menettää toisen paikkansa etenkin, jos kokoomus onnistuu kahden paikan tavoitteessaan.
Varmimmin kansanedustajan paikassa lienee kiinni varkautelainen Kari Rajamäki. Toisella istuvalla kansanedustajalla, siilinjärveläisellä Tuula Väätäisellä on enemmän jännitettävää.
Vasemmistoliiton kova tavoite utopiaa?
Vasemmistoliitto tavoittelee Pohjois-Savossa yhden kansanedustajapaikan lisäystä eli kahta paikkaa. Puolue luottaa siihen, että työväestö antaa ääniä protestiksi maakunnasta menetetyille työpaikoille.
Tavoite on kova ja todennäköisempää on, että puolue säilyttää nykyisen paikkansa. Yllätys olisi, jos edustajanpaikka menisi ohi suun jo eduskunnassa istuvalta kuopiolaiselta Erkki Virtaselta. Virtasen niskaan hengittää rakennusalan luottamustoimistaan tunnettu varkautelainen Matti Semi.
Kristillisdemokraateista povataan vaalien häviäjää
Kristillisdemokraateista povataan maakunnassa vaalien häviäjää, kun neljä vuotta sitten lähes 5 800 ääntä haalinut varkautelainen Kari Kärkkäinen luopui ehdokkuudestaan loppusuoralla. Gallup povaa, että puolue menettää ainoan edustajansa.
Puolue onnistui neljä vuotta sitten haalimaan Kärkkäisen johdolla yli 10 000 ääntä, mutta nyt ääniä pitäisi saada sitäkin enemmän yhtä paikkaa varten.
Vihreät nuolevat taas näppejään?
Vihreät on asettanut tavoitteekseen historiansa ensimmäisen kansanedustajanpaikan Pohjois-Savossa. Tavoite on kovan työn takana, ja yhdenkin paikan saaminen olisi yllätys.
Myös Savon Sanomien gallupin perusteella paikka on jäämässä haaveeksi. Puolueen ääniharavaksi on povattu muun muassa kunnalispolitiikassa tunnetuksi tullutta kuopiolaislehtoria Hetti Rytsyä.
Äänikynnys nousee lähelle kymmentä prosenttia
Vuoden 2007 eduskuntavaaleissa puolue tai vaaliliitto tarvitsi 10 300 ääntä saadakseen ehdokkaan läpi. Silloin äänikynnys, eli pienin osuus jolla saa yhden edustajan, oli 8,1 prosenttia annetuista äänistä. Nyt vaaliasetelmia mutkistaa paikkamäärän vähenemisestä johtuva äänikynnyksen nousu noin kymmeneen prosenttiin.
Alle 11 000:lla äänellä paikka ei irtoa. Jos ääniä annettaisiin samat 127 000 kuin vuonna 2007, yhteen paikkaan tarvittava äänimäärä voisi nousta jopa lähelle 13 000:a ääntä. Kynnyksen nousu vahvistaa suurten, vähintään noin 20 000 ääntä keräävien puolueiden asemaa.