Soittokierros Pirkanmaalla äänistä kilpaileviin puolueisiin kertoi, että töhrityt, revityt ja varastetut vaalimainokset vaivaavat tasaisesti lähes kaikkia aatesuuntauksia.
Pirkanmaan Keskustanaisten toiminnanjohtaja Pirkko Vuolle sanoo, että erityisesti pääministeri Mari Kiviniemi tuntuu olevan vandaalien epäsuosiossa.
- Kiviniemen kuvia on jouduttu vaihtamaan sekä Keskustorin vaalimökillä että pääkirjasto Metson luona. Epäilemme, että tässä on kyse saman henkilön tekosista.
Vaalimainoksiin kirjoitetaan törkeyksiä, piirretään viiksiä ja mustia rasteja, raaputetaan pintaa rikki - mitä vain luova ihminen keksii. Ilkivalta tuntuu keskittyvän Keskustorin lisäksi Hämeenpuistoon sekä Koskipuistoon.
Kokoomuksen kunnallissihteerin Miia-Hannele Vuoren mielestä vandalismi on lisääntynyt viime vaaleista.
- Kyllä töhriminen on Tampereella ollut poikkeuksellisen pahaa tällä kertaa. Keneenkään tiettyyn ehdokkaaseen se ei kuitenkaan ole kohdistunut ainakaan meillä.