Rovaniemen hallinto-oikeus kumosi päätöksen kehittämisjohtajasta ja katsoi, että Lapin liiton hallitus valitsi tehtävään julkivasemmistolaisen Marko Varajärven ohitse kahden pätevämmän hakijan. Liiton hallitus joutuu lähiviikkoina päättämään, valittaako se Rovaniemen hallinto-oikeuden päätöksestä.
Lapin liitto on umpipoliittinen elin, jonka johtajapaikat on jyvitetty suurimmille puolueille. Maakuntajohtaja Esko Lotvonen on keskustalainen, samoin kun vs.hallintojohtaja Raimo Holster. Holster sijaistaa kokoomuslaista maakuntasihteeriä Ulla Karvoa tämän lähdettyä kansanedustajaksi. Kokoomuksen mandaattivirka on siis jäissä Lapin liitossa.
Yhteysjohtaja Maiju Hyry seuraa demarina Kemin kaupunginjohtajaksi siirtynyttä Ossi Repoa. Vasemmistoliiton Jaakko Ylitalon jäätyä eläkkeelle kehittämisjohtajan paikka olisi kuulunut vasemmistoliitolle. Lapin liiton hallitus valitsikin tehtävään muun muassa vasemmistoliittolaisen alue-ja kuntaministeri Martti Korhosen avustajana toimineen Marko Varajärven.
Ei ennakoi kantaa
Lapin liiton hallituksella on toukokuun alkuun asti aikaa päättää, haluaako se taistella vasemmistoliiton mandaattipaikan puolesta. Mannisen mukaan hallituksen seuraavaa kokousta aikaistetaan, tai hallituksen kesken sovitaan muutoin menettelytavasta.
Manninen ei lähde ennakoimaan hallituksen kantaa eli valitetaanko asiasta vai ei.
- Jos asiasta valitetaan ja jos muita päätöksiä ei tehdä, niin silloin hän (Varajärvi) tietenkin jatkaa tehtävässä.
Jos kehittämisjohtajan paikka avataan uudelleen haettavaksi ja kehittämisjohtajaksi valitaan toinen, Varajärvi ei voi jatkaa tehtävässä.
- Tuolloin hänen kanssaan tulee keskustella, mitkä hänen suunnitelmansa ovat ja mitä jatkossa tehdään, mutta hänellähän ei ole tuolloin tietenkään virkaa tai tehtävää Lapin liitossa, Manninen sanoo.
Ei perusteta työpaikkaa
Maakuntajohtaja Esko Lotvonen sanoi Lapin Kansassa, että Varajärvelle voidaan katsoa Lapin liitosta jotain muuta työtä. Mannisen mukaan kyse ei kuitenkaan olisi Varajärvelle räätälöidystä työtehtävästä.
- Ei varmasti perusteta uusia työpaikkoja. Mutta meillä on puolet henkilöstöstä määräaikaisissa projekteissa ja jos sellaisia projekteja on, joihin hän on sopiva niin ei mikään estä häntä työllistymästä määräaikaisiin töihin, Manninen sanoo.
Puoluemandaatit ovat Mannisen mukaan Lapin liitossa ikiaikainen suositus.
- Ei se ole ollut mikään ehdoton, vaan lähtokohta on ollut se, että tilannekohtaisesti harkitaan. Suositus siitä, että eri yhteiskunnalliset näkemykset olisivat edustettuna myöskin Lapin liiton virkamiesjohdossa, on ollut voimassa kauan ennen kuin olen tähän tehtävään tullut, Manninen sanoo.
Miten Vasemmistoliitolle sitten korvataan tilanne, jos kehittämisjohtajaksi valitaan ei-vasemmistoliittolainen hakija? Pitääkö puoluemandaatti turvata toisessa johtajanpaikassa?
- Minä en ota siihen kantaa tietenkään. Se on erikseen keskusteltava asia ja pitemmällä tähtäyksellä on katsottava tätä tilannetta, Manninen sanoo.
Pitää hankkia pätevä
Maakuntajohtaja Esko Lotvonen asettui itse pätevien naishakijoiden puolelle. Tämä voi tarkoittaa sitä, että hän on tyytyväinen tilanteeseen, jossa keskustalla on kaksi johtajan virkaa ja kokoomuksella sekä vasemmistoliitolla ei olisi lainkaan.
Lotvosen kanta voi olla myös merkki siitä, että Lapin liitossa puhaltavat muutoksen tuulet ja vanhat puoluemandaatit aiotaan heittää romukoppaan. Eli korkeillekin paikoille valittaisiin pätevin eikä poliittisesti sopivin hakija.
Hannes Manninen myöntää, että puoluemandaatteja on arvosteltu aina. Mandaatit kuitenkin toimivat hänen mielestään, jos puolueet saavat tarjolle päteviä hakijoita.
- Tietysti lähtökohtana on ollut, että jokaisen ryhmän pitää hankkia mahdollisimman pätevä hakija, jotta ongelmilta vältytään.
Manninen korostaa, että hallinto-oikeuden päätöksessä todettin Varajärvi joissakin osioissa pätevämmäksi kuin muut hakijat. Hän ennakoi, että jos ja kun hallinto-oikeuden päätös saa lainvoiman, niin Lapin liiton kehittämisjohtaja valitaan jäljellä olevista hakijoista.