Tilaisuus alkoi kello 12.30 YLE Kainuun päällikön Jukka Rossin ja Kainuun Sanomien päätoimittajan Matti Piiraisen esittelyillä. Tämän jälkeen kainuulaiset kansanedustajaehdokkaat pitivät itsestään pienen esittelypuheenvuoron.

Panelisteina tilaisuudessa olivat Marika Kemppainen (vihr.), Raimo Piirainen (sd.), Merja Kyllönen (vas.), Timo Korhonen (kesk.), Pentti Kettunen (ps.), Eero Suutari (kok.) ja Evelyn Hynynen (kd.).

Tunnelma heti aluksi sähköinen

Tilaisuuden tunnelma oli jo puolenpäivän vaalitorilla selvästi sähköisempi kuin viime eduskuntavaalien alla. Yksi syy lisääntyneeseen virkeyteen on tietenkin Perussuomalaisten kova nousu mielipidemittauksissa.

Kainuun Sanomien lauantaina julkaistun gallupin mukaan Perussuomalaiset on nostanut Kainuussa kannatustaan vuoden 2007 eduskuntavaaleista peräti 22,5 prosenttiyksiköllä. Äänimäärän muutokseksi arvioidaan + 9 400 ääntä. Pentti Kettunen (ps.) kertoo lauantaiaamuna saaneensa vapinakohtauksen lehden galluptuloksen nähdessään.

Suurin äänien menettäjä Kainuun Sanomien kyselyssä on Keskusta, jonka kannatus on neljässä vuodessa pudonnut 13,7 prosenttiyksikköä, äänissä mitattuna 5 800. Timo Korhonen (kesk.) arveli menetyksessä näkyvän Keskustan vastuunkannon hallituksessa.

Keskustelua paneelissa - ehdokkaat vastakkain debateissa

Täysistunto jatkui debateilla eli väittelyillä, joissa olivat vuorotellen vastakkain kustakin asiasta eri mieltä olevat ehdokkaat. Myös yleisö sai äänestää.

Ensimmäisenä oli väittämä "Suomen tulisi vetää sotilaat heti Afganistanista". Vastakkain olivat keskustan Timo Korhonen, joka oli eri mieltä, sekä samaa mieltä Kainuun Sanomien vaalikoneessa asiasta ollut vasemmiston Merja Kyllönen. Yleisö puolestaan jakautui kysymyksessä tasaisesti kahtia.

Tämän jälkeen paneelissa keskusteltiin, miten Suomen pitäisi suhtautua Libyan kriisinhallinnassa mukana olemiseen. Kukaan panelisteista ei ollut valmis suin päin lähtemään mukaan varsinkaan sotatoimiin. Samoin oli yksimielisyys siitä, että humanitaariseen työhön Suomella on hyvät mahdollisuudet osallistua.

Markka vai euro ja rahoituskriisi

Perussuomalaisten Pentti Kettunen muistutti eurooppalaisen rahakeskustelun aluksi, että hän oli aikanaan keskustan Keijo Korhosen kanssa kovasti vastaan sitä, että Suomi liittyy Euroopan Unioniin. Jälkiviisaasti Kettunen nyt ilmoitti, että he sekä suurin osa kainuulaisista olivat lopulta oikeassa, eikä Suomen pitäisi olla mukana maksamassa hulttiovaltioiden hölmöyksiä. Tästä paneelikeskustelu eteni periaatekysymykseen Euroopan kriisimaiden rahoituksesta. Timo Korhonen korosti, että Kreikkaa ja Portugalia ei auteta niiden kansalaisten vuoksi, vaan koko euroalueen kansalaisten takia. Vihreät, vasemmisto sekä sosialidemokraatit vaativat sijoittajia kantamaan vastuun ottamistaan riskeistä.

Äänestyksessä siitä, pitäisikö Suomen hylätä euro ja ottaa markka takaisin, olivat sekä eduskuntaehdokkaat että täysistunnon yleisö hyvin yksimielisiä siitä, että markkaan ei ole paluuta.

Toisessa debatissa vastakkain oli kaksi kokoomuksen ehdokasta. Hannu Juntunen oli Kainuun Sanomien kyselyssä kannattanut hyvinvointivaltion ylläpitämistä ja Eero Suutari puolestaan oli omavastuun kannalla. Miehet tulivat debatissa lopulta tulokseen, että heidän ajatuksissaan ei olekaan mitään eroja.

Paneelikeskustelussa puitiin sitä, millainen on hyvinvointivaltio, johon on pyrittävä ja mihin on varaa. Sekä Raimo Piirainen (sd.) että Pentti Kettunen (ps.) olivat sitä mieltä, että ihmisiä on verotettava heidän maksukykynsä mukaan. Keskustan Timo Korhonen korosti yrittäjyyttä kannustavaa verotusta, eli vastusti listaamattomien yritysten osinkojen verotuksen kiristämistä. Yleinen linja oli, että verotuksen on oltava oikeudenmukainen. Merja Kyllönen (vas.) korosti, että suomalaisilla ei ole varaa enää uuteen porvarihallitukseen, jotta tulo- ja hyvinvointierot eivät enää nykyisestään kasvaisi.

Konsensus verokeskustelusta oli, että pääomatulovero on muutettava progressiiviseksi.

Kolmannessa debatissa väittämänä oli, että "Lapsilisää ei pidä maksaa suurituloisille perheille". Vastakkain olivat samaa mieltä oleva Köyhien asialla -puolueen Timo Krogerus ja eri mieltä oleva vasemmiston Sari Kyllönen. Krogeruksen mukaan lapsilisiä on alettava verottaa, kun vanhemman tulot ylittävät 50 000 euroa, ja lapsilisä poistettava kokonaan, kun tulo ylittää 100 000 euroa. Sari Kyllösen mielestä lapsilisää on maksettava kaikille, ja toimeentulotukileikkuri on poistettava. Äänestyksessä eduskuntaehdokkaat olivat sitä mieltä, että lapsilisää on maksettava kaikille, eikä sitä ole otettava pois myöskään suurituloisilta.

Ei ydinvoimaa ilman uraania

Panelisteilta kysyttiin, onko näiden kanta ydinvoiman lisärakentamiseen muuttunut Japanin Fukushiman ydinvoimalaonnettomuuden vuoksi. Selvää vastausta kaikilta ehdokkailta ei saatu, mutta ydinvoimaa vastaan ovat kaikki kokoomuksen Eero Suutaria ja SDP:n Raimo Piiraista lukuunottamatta. Piirainenkin sanoi pitävänsä ydinvoimaa väliaikaisratkaisuna.

Eero Suutari muistutti, että yksi syy energian korkeaan hintaan on se, että tuottajia on liian vähän. Hänen mukaansa ydinvoimaan on turvattava niin kauan, kunnes parempi energiantuotantomuoto löytyy. Vihreiden Marika Kemppainen kertoo vastustaneensa alusta asti ydinvoimaa, ja jatkavansa vastustamista loppuun saakka. Riskit katastrofeille ovat hänen mielestään liian suuria.

Vasemmiston Merja Kyllönen vastustaa myös ydinvoimaa. Hän ei ymmärrä, miksi Suomen on oltava koekaniini ranskalaiselle ydinvoimatekniikalle, jota Olkiluotoon rakennetaan. Timo Korhosen kanta ei ole muuttunut, ja hänen mielestään ydinvoima on koko yhteiskunnan kannalta välttämätöntä. Uudelle ydinvoimarakentamiselle hän ei kuitenkaan lupaa antaisi.

Neljännessä debatissa aiheena oli uraani. Väittämä oli "Uraanin talteenotto Suomen maaperästä on kiellettävä". Keskustan Jouko Korhosen mielestä uraania pitää saada ottaa talteen, ja Perussuomalaisten Pentti Kettusen mielestä sen talteenotto on kiellettävä. Äänestyksessä sekä ehdokkaat että yleisö sallisivat uraanin talteenoton Sotkamo Talvivaarasta. Sen sijaan lupa ydinvoiman lisärakentamiselle tyrmättiin sekä ehdokkaiden että yleisön voimin.

Maahanmuutto, työttömyys ja kuntarakenne

Täysistunnon lopuksi puhuttiin maahanmuutosta, työttömyydestä ja kuntarakenteesta. Panelistit olivat pitkälti sitä mieltä, että ensin on koetettava työllistää maan omat työttömät, ja sen jälkeen vasta etsittävä työvoimaa ulkomailta. Ennen kaikkea on selvitettävä, miksi maassa on yhtä aikaa työttömyyttä ja työvoimapulaa eli niin sanottu kohtaanto-ongelma. Vasemmistoliiton Merja Kyllösen mukaan on estettävä halvan työvoiman luokan muodostuminen Suomeen, ja sitä ennen Vasemmistoliitto ei ole valmis höllentämään maahanmuuton kriteerejä.

Keskustan Timo Korhosen mukaan Suomi ei voi selvitä ilman työperäistä mahaanmuuttoa. Tulevaisuudessa työntekijöitä tarvitaan väistämättä, ja esimerkiksi Pohjois-Suomen suuret raaka-ainevarat voivat jäädä hyödyntämättä, jos työvoimaa ei ole riittävästi, varoitti Korhonen. Hänen ajatuksiinsa yhtyi kokoomuksen Eero Suutari. Vihreiden Marika Kemppainen muistutti, että myös nuorten työllistymisestä on pidettävä huoli.

Kuntarakennekeskustelussa puhuttiin Kainuun mallin soveltamisesta muualle maahan. Raimo Piirainen (sd.) ei usko, että kopioimalla Kainuun mallia voitaisiin muualle istuttaa. Hän halusi hallinon keventämistä, ja uskoi myös kuntalain uudistuksen tähtäävän siihen. Timo Korhosen (kesk.) mukaan keskustelu kuntarakenteesta menee väärä pää edellä, kun puhutaan vain kuntien vähentämisestä. Hän muistutti, että kuntien menoista hallinto vie vain 3 prosenttia ja palvelut loput.

Vihreiden ja vasemmiston mielestä kuntia ei pidä panna pakolla yhteen, vaan on ennen kaikkea katsottava, mikä on paras tapa tarjota ihmisille heidän tarvitsemansa palvelut.