Vaasan vaalipiirin kansanedustajaehdokkaista merkittävä osa vastustaa ruotsin kielen pakollisuutta peruskoulussa. Wallin arvioi YLE Keski-Pohjanmaan haastattelussa, että puoluejohtajilla on kieliasiassa kuitenkin avarampi kanta kuin muilla ehdokkailla.
- Tämä keskustelu niin sanotusta pakkoruotsista on ehkä saanut aikaiseksi sen, että on helpompi vastustaa kuin olla puolesta. Mutta jos kysyttäisiin samoilta ihmisiltä, että mitä mieltä he ovat pakollisesta matematiikasta, biologiasta tai voimistelusta, varmaan tulisi aika laajaa kannatusta.
- Tämä kertoo lähinnä siitä, että tästä ruotsin kielen pakollisuudesta on tullut joillekin pakkomiellekysymys.
Minkälainen vaikutus Keski-Pohjanmaan suuntautumiskeskustelulla oli tälle asialle?
- Se kertoo meille kaikille, että myös hallinnollisissa ratkaisuissa on myös kielellinen ulottuvuus.
Vaalikoneen mukaan kansanedustajaehdokkaista yli puolet on sitä mieltä, että ruotsin opiskelun ei pitäisi olla peruskoulussa pakollista.