Esimerkiksi Pohjois-Karjalan 14 ehdokkaasta peräti 11 on uusia. Neljä heistä on alle 30-vuotiaita. Joensuun Enossa järjestetyssä vaalitilaisuudessa moni paikallaolija puhui muutoksen tarpeesta ja mahdollisuudesta. Ehdolla olevien nykykansanedustajien syrjäyttäminen olisi yhdenlainen ihme, mutta ei mahdotonta, tuumattiin vaaliteltalla.

- Nyt kun olen kuunnellut ihmisten mielipiteitä vallitsevasta nykytilasta, niin siellä on kyllä tahtotilaa saada jotakin uutta ja muutosta aikaiseksi. Kyllä mie uskon itseeni ja läpimenoon, sanoo 25-vuotias kansanedustajehdokas Aino Heikura (kesk.).

- Viime eduskuntavaaleissa Pohjois-Savossa tapahtui murrosta ja ensikertalaisia meni läpi. Myös viime kunnallisvaaleissa Pohjois-Karjalassa uudet valtuutetut ryntäsivät listojen kärkeen. Kaikilla on yhtäläiset mahdollisuudet. Se riippuu omasta sanomasta ja vaalityöstä, vakuuttelee toiminnanjohtaja Antti Varis Keskustan Pohjois-Karjalan piiristä.

"Demareiden katoaminen silmiinpistävää"

Itä-Suomen keskustalaisilla on ensimmäistä kertaa yhteinen vaaliohjelma, jossa kärkitavoitteita ovat lähipalvelujen ja koulutuksen turvaaminen sekä tie- ja bioenergia-asiat. Eduskuntaan pyrkivä Tohmajärven kunnanjohtaja puolustaisi pieniä kuntia.

- Me olemme aikamoisissa vaikeuksissa lääkäripalvelujen kanssa. Eli pelkkä Paras-hanke ei riitä, vaan kyllä valtion pitää tukea kuntia siinä, että me pystymme nämä tärkeät peruspalvelut tuottamaan, toteaa kansanedustajaehdokas Olli Riikonen (kesk.).

Keskusta on ollut Itä-Suomen valtapuolue, mutta yhdeksän kansanedustajapaikan säilyttäminen voi olla kovan työn takana. Viime vaaleissa sosialidemokraatit pistivät kampoihin, mutta keskustaväen mukaan heistä ei ole nyt vaaraa, ainakaan Pohjois-Karjalassa.

- Demareiden häviäminen kentältä on ollut silmiinpistävää, sanoo toiminnanjohtaja Antti Varis Keskustan Pohjois-Karjalan piiristä.

Perussuomalaisiakaan ei keskustaväen keskuudessa pelätä, vaikka perussuomalaisille on povattu jo murskavoittoa ja toiseksi suurimman puolueen asemaa Pohjois-Karjalassa.

- Ei heitä näy vaalikentillä. Heiltä puuttuu sanoma, teema ja tapa, millä viedä asioita eteenpäin. Emme usko, että suosio realisoituu ääninä, toteaa Antti Varis.