Kristillisdemokraattien kannatus Hämeessä on ollut kaksissa viime eduskuntavaaleissa vakaa.

Neljä vuotta sitten puolue kärsi parin prosenttiyksikön vaalitappion ja menetti liki 4000 ääntä, mutta ainokainen kansanedustajapaikka ei ollut vaarassa. Kahdeksan vuotta sitten selvä vaalivoitto ei tuonut toista paikkaa Hämeeseen.

Nyt Kristillisdemokraattien kannatus valtakunnallisesti on samoissa lukemissa kuin maaliskuussa 2007. Lievä vaalitappio voi tulla, mutta Hämeessä elätellään toiveita lisäpaikasta.

Hämeen piirin toiminnanjohtaja Leena Mantereen mukaan jo kaksi vuotta sitten asetetusta vaalitavoitteesta ei ole syytä tinkiä. Perussuomalaisten kannatuksen nousun hän ei usko heikentävän Kristillisdemokraattien mahdollisuuksia.

- Kristillisdemokraattien kannatus Hämeen vaalipiirissä on perinteisesti kaksinkertainen muuhun maahan nähden, muistuttaa itsekin vaaliehdokkaana oleva Leena Mantere.

Toinen paikka edellyttäisi puolueen äänimäärän nostamista reilusti yli 20-tuhannen, ja se on paljon kun puolue viime eduskuntavaaleissa sai noin 14 500 ääntä.

Toisaalta homo-keskustelusta huolimatta Päivi Räsäsen voi olla rauhassa - vaaraa eduskuntapaikan menetyksestä ei ole.

Räsänen onkin Kristillisdemokraattien tuki ja turva, jolle haastajaa ei Hämeestä löydy.

Vaalityöhön kristilliset ovat satsanneet euroja tuplasti sen mitä viimeksi, mutta siitä huolimatta muiden kolmentoista ehdokkaan kohtaloksi jäänee puolueen kokonaisäänimäärän nostaminen.

Piirin toiminnanjohtaja Leena Mantere yrittää Arkadianmäelle uudestaan - sen sijaan eduskuntaryhmän pääsihteeri Marjo Loponen on ensikertalainen, samoin diakoniasäätiön johtaja Timo Pokki.

Jälleen kerran merkitseväksi nousee se kuinka nämä ja muuta paikallisesti tunnetut ehdokkaat lyövät itsensä läpi laajemmalla alueella.