Sosiaaliviraston johtava asiantuntija Jarmo Räihä toteaa, että kaupungin pitäisi alkuviikon aikana saada aikaiseksi jokin päätös siitä, miten romaniasiassa edetään. Jos muuta ei keksitä, pitää romaneille Räihän mukaan tarjota asunnottomille tarkoitettuja palveluita.

- Tilanne on se, että pelastuslaitos on määrännyt, ettei Kalasataman rakennuksessa voi pidempään asua, joten kyllä tämä täytyy ratkaista nyt alkuviikosta. Viimeisenä vaihtoehtona meillä on tarjota tilapäistä majoitusta, jos tarvetta on, Hietaniemen palvelukeskuksesta.

Kaupunginhallitus tuskin pystyy vielä päätöksiin

Kaupunginhallituksen puheenjohtaja, kokoomuksen Risto Rautava ei kuitenkaan lupaa päätöksiä aivan Räihän toivomassa tahdissa. Rautava arvelee, että romaniasiaa pyöritetään kaupunginhallituksessa vielä useampaan otteeseen.

- Maanantaina illalla kaupunginhallituksessa keskustellaan ja uskoisin että tämän viikon aikana saadaan tarkempaa tietoa, miten tämän asian kanssa edetään ja millaisia päätöksiä mahdollisesti kaupunginhallitukselta vielä tarvitaan.

Rautava arvelee, että kaupunginhallitukselta ei yhtenäistä näkemystä asiaan löydy.

- Oletan, että tässä asiassa tulee olemaan erilaisia näkemyksiä eri poliittisilla ryhmillä. Voi olla, että tulevaisuudessa jossain vaiheessa siitä tullaan myös äänestämään.