Kaakkois-Suomen hätäpuheluihin on vastattu Kouvolassa vuodesta 2005. Lähivuosina ambulanssi ja poliisi tilataan Kuopiosta. Päivystysmestari Janne Wall pelkää paikallistuntemuksen puolesta.

- Käytännön työ on todistanut, että paikallistuntemus on elintärkeää tässä hommassa. Kuopio on kaukana, Wall sanoo.

2000-luvun alussa alkanut hätäkeskusuudistus rakensi ympäri Suomea 15 alueellista hätäkeskusta. Uudistuksen toinen vaihe on alkanut, ja se tyhjentää enemmän kuin puolet keskuksista vuoteen 2015 mennessä. Itä- ja Kaakkois-Suomen hätäpuhelut keskitetään Kuopioon.

Kouvolassa tilanne on erikoinen. Hätäkeskus päätettiin säilyttää ja nyt sille etsitään uusia tehtäviä. Puheita on ollut mm kansalaisen neuvontapuhelimen käynnistämisestä. Sisäministeri Anne Holmlund ei perjantaisella Kouvolan vierailullaan vielä osannut kertoa uudesta työnkuvasta..

- Parastaikaa työn alla on se, mitä valtakunnallisia toimintoja olisi perusteltua hoitaa Kouvolasta käsin. Asia selviää vuoteen 2015 mennessä, ministeri Holmlund sanoo.

Kuopioon lähteminen ei kiinnosta

Työntekijät olivat ministerin vastauksiin pettyneitä. Tietoa uudesta toimenkuvasta on odotettu syksystä lähtien. Itä-Suomen hätäkeskusta lähdetään rakentamaan ensi vuoden aikana.

- Onhan tämä kurjaa elää tämmöisessä epävarmuudessa, kun ei yhtään tiedä, pitäisikö lähteä hakemaan muita töitä ja mitä ne mahdolliset uudet haasteet Kouvolassa ovat, hätäkeskuksen luottamusmies Erja Kallinen sanoo.

Vaikka hätäkeskusten määrä vähenee, töitä pitäisi olla luvassa kaikille noin 800:lle työntekijälle. Kouvolassa ei Kuopioon lähtijöitä juuri ole.

- Itse tiedän tasan yhden, joka harkitsee asiaa, Kallinen kertoo.