Janne Seurujärvi myöntää, että sosiaalinen media näyttää olevan entistä enemmän mukana ehdokkaiden kampanjoinnissa.

- Todellista läpimurtoa ei Facebookin ja Twitterin maailmaan ole tullut, vaikka osuutta vaalityöstä ne ovat lisänneetkin, Seurujärvi arvioi.

Seurujärvi on itse kiertänyt jo yli 75 tilaisuutta ja saman verran on vielä edessä.

- Kiinnostus vaaleja kohtaan on virinnyt ja väkeä on ollut tilaisuuksissa, Seurujärvi sanoo.

Osaltaan kiinnostusta on lisännyt se, että Hannes Manninen ja Paavo Väyrynen eivät enää kerää ääniä Lapissa. Seurujärven mukaan avoimia paikkoja on aidosti olemassa ainakin kaksi ja kilpailu niistä on kovaa.

- Uusi tilanne aiheutti vipinää ja paikoista ehdokaslistoille kilvoiteltiin jäsenäänestyksissä, Seurujärvi kertoo.

Keskusta lähtee vaaleihin työn teemalla. Uusia työpaikkoja tulisi luoda ja vanhat säilyttää Lapissa.

- Kaivostoiminta on uusi iso merkittävä työllistäjä, joka tulee työllistämään tuhansia lappilaisia tulevaisuudessa. Samalla matkailu kehittyy kansainväliseksi elinkeinoksi. Näiden lisäksi pitää huolehtia vanhoista perinteisistä elinkeinoista, jotka pitävät sivukylät elinkelpoisina, Seurujärvi toteaa.