Rehn esittää näkemyksensä Suomen tilanteesta vetoomuksena poliitikoille. Hän ei maalaa uhkakuvia, mutta varoitttaa että "nyt tulee omia maaleja".
- Vetoan vain kansanedustajiin sekä nykyisiin että tuleviin, että kyetään tekemään aikanaan vastuullisia päätöksiä, sitten kun ennen kesälomia tämä pysyvä vakausmekanismi sekä tilapäisen vahvistaminen tulevat Suomenkin eduskunnan käsittelyyn.
Rehn ei halua arvioida, mitä on edessä, jos Suomen hallitus ei hyväksy Brysselissä työstettyjä päätöksiä.
- En halua lähteä spekuloimaan sellaisella, luotan siihen, että Suomi ei valitse eristäytymisen tietä ja jatkaa aktiivisena ja rakentavana vaikuttajana Euroopan unionissa. Olemme juuri kääntämässä tämän voitoksi, mutta nyt tulee vielä omia maaleja ja tämä voitto uhkaa vaarantua.
Talouskriisin vastaisia toimia vaikeuttavat Suomen poliittisen kiistelyn lisäksi Portugalin sisäpoliittinen kriisi ja Saksan vaalipaineet, arvioi talouskomissaari Olli Rehn.
Rehn kertoi arvoistaan ennen illalla alkanaa EU:n huippukokousta, jossa käsitellään EU:n talousongelmia.
Eduskunta koolle kesken vaalikauden?
Jos Portugali joutuu turvautumaan EU:n tukeen, Suomessa eduskunta on kutsuttava koolle kesken vaalitauon. Kriisimaiden takauksia koskeva laki hyväksyttiin Suomessa viime kesänä, ja sen mukaan jokainen uusi EU:n kriisitakaus vaatii hallituksen tiedonannon koko eduskunnalle.
Eduskunta jäi kuukauden mittaiselle vaalitauolle viime viikon tiistaina.