Tähän venkoiluun on tullut tänään uusi, suora vastaus pääministeri Mari Kiviniemen (kesk.) haastattelussa Financial Timesissa.
Lehti kertoo Suomen poikkeuksellisesta vaaliasetelmasta, jossa perussuomalaiset ovat gallupeissa nousseet uhkaamaan kolmea valtapuoluetta. Vaalitappion kauhu on vaikuttanut myös Suomen kantoihin euroalueen väliaikaisen vakautuspaketin vahvistamisessa. Enää ei olla mukautuvaisia.
Kiviniemi myöntää haastattelussa Suomen toimivan neuvotteluissa epätavallisessa "troublemakerin" roolissa: "Minulla ei ole eduskunnalta mandaattia hyväksyä lisätakuita".
Eduskunnan koollekutsumista Kiviniemi arvioi hyvin, hyvin vaikeaksi, jopa mahdottomaksi, koska aihe on hyvin kuuma.
Keskusta, kokoomus ja sosiaalidemokraatit ovat olleet kotimaisessa keskustelussa valmiita hyväksymään perussuomalaiset hallitukseen. Näin siitä huolimatta, että Soini (ps.) on ilmoittanut, ettei hän hyväksy nyt neuvoteltavissa olevan väliaikaisen rahaston lisävakuuksien kasvattamista eikä mitään uutta apupakettia.
Tarkoittaako hän [Soini] todella sitä?, kysyy Kiviniemi FT:n haastattelussa. "Jos hän on tosissaan, hän ei voi olla mukana hallituksessa" .
Kiviniemi avasi brittilehdessä kotimaisen keskustelun vaalien jälkeisestä hallituksesta. Tästä voivat jatkaa puheenjohtajat Jyrki Katainen (kok.) ja Jutta Urpilainen (sd).